På svenskaIn English

Beddit.com Oy (Finsor Oy): Harva pärjää yksin

Koonnut: Sari Okko
Haastateltavana: Lasse Leppäkorpi

 

Beddit-hyvinvointipalvelussa älyvuoteen voima-anturit seuraavat unen aikana kehon toimintaa. (Kuva: Mikko Käkelä)

Heikki Ruotoistenmäki kehitti tutkijana voima-anturin, josta kollega Lasse Leppäkorpi innostui: "Tällähän voi tehdä mitä tahansa. Keksintö on mieletön. Siinä yhdistyy äärimmäinen herkkyys kestävyyteen."

Elettiin 2000-luvun alkupuolta, jolloin kollegat ja kaverukset työskentelivät tutkijoina Teknillisen korkeakoulun sovelletun elektroniikan laboratoriossa. Ruotoistenmäki ymmärsi, että anturilla olisi tarvetta Leppäkorven tutkimusalueella, ballistokardiografiassa.

Miehet olivat yhtä mieltä siitä, että keksintö on suojaamisen arvoinen. Keskusteluissa alkoi myös elää ajatus yrityksen perustamisesta. Kun keksintö oli jo hyvässä demovaiheessa ja sen periaate toimivaksi todistettu, Ruotoistenmäki päätti ottaa yhteyttä Keksintösäätiöön.

Rahaa ja sponsoreita

Patentointiprosessi lähti Keksintösäätiön avustamana käyntiin vuonna 2002. Kun patenttihakemus oli jätetty, keksinnön tuotteistamisesta innostunut Leppäkorpi ryhtyi tositoimiin: sekä tuotetta että liiketoimintasuunnitelmaa kehitettiin innolla.

Liikeidean perustana oli langaton laite sairaaloiden potilasseurantaan. Ulkopuolista osaamista tarvittiin nyt markkinaselvitysten tekemiseen, markkinointikanavien löytämiseen ja laitteen kehittämiseksi tarpeiden mukaisesti.

Tulosten vakuuttamana ja keksintöön luottaen Leppäkorven vetämä tiimi päätti 2000-luvun puolivälissä perustaa yrityksen, Finsor Oy:n. Tukea - niin sparrausta kuin rahallista apua - tuli mm. Technopolis Ventures -yrityshautomolta.

Tukea menestykseen

Yritys etsi koko ajan uusia tuoteideoita. Terävimmäksi nousi teollisuuden laitteiden kunnonvalvonnan järjestelmä. Ideasta poikinut liiketoimintasuunnitelma ilmoitettiin Venture Cup -kilpailuun, jonka tuomariston mielestä idea oli voiton arvoinen.

Menestyksen ja yhteistyöverkostojen laajentumisen myötä osaamistaan ja rahoitustaan toivat myös businessenkelit. Hallituksen uudet jäsenet puolestaan toivat kaivattua ulkopuolista liiketoiminnan kokemusta ja tekniikan ymmärrystä.

Talouden taantuma koetteli vuonna 2008, kun suuri amerikkalainen asiakas vetäytyi hankkeesta. Finsor suuntasi nyt hyvinvointimarkkinoille uudella tuotteella. Vuonna 2010 yritys lanseerasi nykyisen päätuotteensa Beddit.com-hyvinvointipalvelun. Beddit on älykäs vuodeanturi ja verkkopalvelu, joka seuraa nukkujan unta, hyvinvointia ja terveyttä.

Apu ja tuki ovat olleet menestykseen johtavalla tiellä tarpeen. "Alkuvaiheessa harva pärjää yksin. Meillä avainasemassa ovat olleet hyvien verkostojen syntyminen, huippuosaajien löytyminen sekä kova työ", Leppäkorpi tiivistää.

Tänä päivänä yhtiö toimii nimellä Beddit.com Oy. Potilasvalvontaan kehitetyt anturit ja analyysit on jatkojalostettu hyvinvointikäyttöön kuluttajatuotteeksi sekä terveydenhuollon ammattilaisille erilaisiin unitutkimuksiin ja työterveyshuollon tarpeisiin. Pääpaino on nyt unessa ja hyvinvoinnissa sekä näiden parantamisessa mittauksen ja ohjeiden avulla.

www.beddit.com

Lue myös juttu Keksi-lehdessä 2/2010, sivu 6.

RSS

Sivukartta
Palaute

Keksintösäätiö

Tekniikantie 12 (PL 382)
02150 Espoo

Vaihde: 020 737 3000
Faksi: 020 737 3001

info@keksintosaatio.fi

Yhteystiedot