På svenskaIn English

Suomalaisinnovaatio parantamaan amerikkalaisten logistiikkayritysten toiminnan laatua

Ecolane Finland Oy:ssä kehitetty Ecolane DRT -ohjelmisto kiinnostaa Yhdysvalloissa kuljetusalan yrityksiä. Toimitusjohtaja Sami Pöykkö uskoo, että ensimmäiset kaupat syntyvät jo kuluvan kevään aikana.

- Tavoitteenamme on, että jo lähivuosina viennin arvo on 80 prosenttia liikevaihdostamme.

Ecolane DRT -ohjelmiston tarkoituksena on parantaa kuljetuspalvelujen sujuvuutta. Eurooppaan verrattuna Yhdysvalloilla on eräs oleellinen etu Ecolanen kaltaiselle yritykselle: markkina on iso ja yhtenäinen.

- Palvelut, joissa ohjelmistoamme käytetään, ovat tarkasti säädeltyjä, Pöykkö korostaa.

- Sen vuoksi 300 miljoonan amerikkalaisen homogeeninen markkina motivoi meitä enemmän kuin Euroopan erittäin heterogeeninen, pirstoutunut ja monikielinen markkina.

Ecolanen kehittämät ohjelmistot mahdollistavat automaattisen ja reaaliaikaisen matkojen yhdistelyn ja ne tarjoavat räätälöityjä ratkaisuja muun muassa tilausvälitykseen, ajonhallintaan, matkojen ketjutukseen sekä seurantaan ja raportointiin. Ecolane DRT TM-ohjelmisto sisältää muun muassa jatkuvan optimoinnin menetelmän matkojen yhdistelyyn.

- Tämä on erityisen tärkeää reaalielämässä, jossa osapuolet voivat myöhästyä ja muut matkaan liittyvät olosuhteet voivat muuttua, Pöykkö korostaa.

Liikenneala on perinteisesti erittäin konservatiivinen ala, jonka on löydettävä ratkaisuja toiminnan parantamiseen ja uusien asiakaspalvelukonseptien luomiseen. Niinpä Ecolanen ohjelmistot kiinnostavat paitsi isoja yksityisiä liikenneyrityksiä myös alan julkisia suuryrityksiä.

- Ecolane DRT -ohjelmiston ansiosta amerikkalaisen veronmaksajan taakka pienenee ja erityiskuljetuksia tarvitsevien henkilöiden palvelu paranee.

Ecolanen orastava tuoteidea sai Keksintösäätiöstä rahoitusta keväällä 2003.
- Innovatiivisen yrittäjän suurin ongelma alussa onkin löytää rahoittajia keksinnön kaupallistamiseen, Pöykkö sanoo. - Julkiset tukiorganisaatiot ovat Suomessa huippuluokkaa. Keksintösäätiön rooli erityisesti tuotteistamisen alkuvaiheessa oli meille erittäin tärkeää. Myös Tekes on ollut meille merkittävä tukija.

Lisätietoja: www.ecolane.fi

Teksti: Leena Jokiranta
Kuva: Juha Loikkanen

Takaisin Menestystarinoita-listaan

RSS

Sivukartta
Palaute

Keksintösäätiö

Tekniikantie 12 (PL 382)
02150 Espoo

Vaihde: 020 737 3000
Faksi: 020 737 3001

info@keksintosaatio.fi

Yhteystiedot