Teksti: Sari Okko
Haastateltavana: Pertti Lähteenmäki
Erityisesti golfareille räätälöity Feather FLOWTM-juoma huomioi lajin vaatimukset, suorituksen keston ja keskittymiskyvyn. (Kuva: Flow Drinks Oy)
Keksintö on monen tekijän summa. Lääketieteen ja kirurgian tohtorin Pertti Lähteenmäen erityisesti golfareille kehittämässä juomassa palaset loksahtivat paikoilleen. Pitkän kehitystyön ja isojen investointien lisäksi tarvittiin myös sävelkorvaa.
Mennään ajassa noin 15 vuotta taaksepäin. Lasketaan yhteen Lähteenmäen koulutustausta, biokemian opettajan kokemus, kaupalliseen mielekkyyteen tähtäävä tutkimus sekä ihmetys siitä, miksi suomalaiset eivät ole menestyneet kuluttajatuotteiden globaaleilla markkinoilla.
Lisäksi tarvittiin oikea kysymys. "Golfia pelaava tuttavani kysyi, mikset Pertti kehitä sellaista tuotetta, joka auttaisi keskittymään ja jaksamaan koko golfkierroksen. Tästä se sitten lähti ", Flow Drinks Oy:n toimitusjohtajana tänä päivänä toimiva Lähteenmäki kertoo.
Raaka-aineet luonnosta
Lähteenmäki halusi tehdä tuotteen, joka parantaa suoritusta ja takaa tasaisen energiatason. Reseptiikka syntyi suhteellisen nopeasti yhdistämällä innovatiivisesti ja sopivassa suhteessa tuttuja luonnosta saatavia raaka-aineita, kuten vihreää teetä, fruktoosia, guaranaa, natriumia, magnesiumia, kaliumia ja flavonoideja.
"Ravitsemustiede muistuttaa säveltämistä ja minulla on näissä asioissa sävelkorvaa", Lähteenmäki sanoo ja korostaa samalla tuotekehityksessä mukana olleita tahoja: Helsingin yliopistoa, VTT:tä, tieteellistä toimikuntaa, golfareita ja muita alan ammattilaisia.
Feather FLOWTM -juoma tuli markkinoille ahkeran testaamisen ja kehitystyön tuloksena vuonna 2005, jolloin myös aika oli kypsä tuotteen lanseeraamiselle. "Kyseessä on terveys- ja urheilujuoma, joka liikkuu ravinnon ja lääkkeen välimaastossa", Lähteenmäki korostaa.
Tie menestystarinaksi
Tuoteperhettä vakaasti laajentava Flow Drinks Oy on kasvuyritys, jossa uskotaan vahvasti markkinoihin niin kotimaassa kuin ulkomailla. Odotukset ovat korkealla ja mahdollisuudet kasvaa volyymituotteeksi hyvät. Yritys on hakenut juomapatentilleen suojaa yli 30 maassa. Keksintösäätiö on rahoittanut tuotteen patentointia ja markkinointia.
"Keksintösäätiön rahallinen ja henkinen tuki on ollut tärkeää. On hienoa, että edes jollakin taholla uskotaan siihen, että Suomessa voidaan tehdä innovaatioita ja kaupallistaa niitä. Ilman saamaamme tukea, emme olisi nyt tässä. Säätiöstä on löytynyt aitoa osaamista, viisautta ja riskinottokykyä, joita ilman menestystarinoita ei synny."
Tekniikantie 12 (PL 382)
02150 Espoo
Vaihde: 020 737 3000
Faksi: 020 737 3001