Toimittanut: Päivi Litmanen-Peitsala
Kuvat: Tapio Anttila
Mikä keksintö?
Kyseessä on menetelmä ja tuote puutuotteiden kuvioimiseksi. Kuviointia voidaan käyttää esimerkiksi seinäpaneeleissa, kalusteovissa ja viilutaivute-esineissä kuten tuoleissa tai tarjottimissa.
Kuka on keksinnön takana?
Olen Tapio Anttila, sisustusarkkitehti ja designer SIO. Minulla ei varsinaisesti ole aikaisempaa kokemusta keksinnöistä, mutta erilaisista tuotekehitysprojekteista kyllä.
Mistä idea keksintöön?
Olen sisustusarkkitehti ja tunnen sisustustuotemarkkinat. Siellä oli selvä aukko tämän kaltaisille tuotteille.
Mikä keksinnössä on uutta?
Aikaisemminkin on puutuotteiden pintaan tehty erilaisia uria. Niitä on kuitenkin yritetty välttää, koska uran pohjasta tulee epämääräinen. Keksimässäni menetelmässä liimataan ohut, läpivärjätty viilu pintaviilun alle. Sen jälkeen jyrsitään urat, viivoitukset ja kuviot. Ne näkyvät värillisinä ja värin määrää alla oleva, läpivärjätty viilu. Lopputulos on ulkonäöltään uudenlainen, ja mahdollisuudet soveltaa menetelmää eri tuotealueille ovat rajattomat.
Missä vaiheessa kaupallistumista ollaan?
Ideasta on kehitetty Kuvio-niminen tuotekonsepti ja se on esitelty muutamille alan yrityksille. Kuvio-tarjotinsarjaa valmistaa ja markkinoi Showroom Finland Oy. Kuvio -seinäpaneelisarjaa valmistaa ja markkinoi Koskisen Oy. Muiden tuotealueiden valmistajien kanssa neuvottelut ovat kesken.
Kuvio-konsepti on saanut paljon huomioita alan lehdissä. Se on saanut design -palkintoja ja valittu Finnish Design Year Book 08-09 -teokseen. Tarjottimia myydään design-liikkeissä useassa maassa mm. MoMa Design Storessa New Yorkissa. Konseptin kehittäminen valmiiksi tuotteeksi on vienyt noin 2,5 vuotta. Suurimman osan ajasta ovat vieneet pienet tekniset ongelmat ja idean tuotteistaminen.
Mitä idean kehittäminen on keksijältään vaatinut?
Kehittämiseen kului aikaa yllättävän paljon, vaikka idea oli yksinkertainen. Hyvien yhteistyökumppaneiden löytäminen oli projektin kannalta oleellista. Lähes kaikki alun tuotekehitystyö ja ideointi tehtiin omarahoitteisesti. Oli myös hankala löytää muilta töiltä aikaa projektin eteenpäin viemiselle.
Miten Keksintösäätiö tai muut rahoittajat ovat olleet kehitystyössä mukana?
Otin heti alkuvaiheessa yhteyttä Keksintösäätiöön ja sain hyvän esittelyn siitä, mitä vaihtoehtoisia palveluja säätiöllä on tarjota. Päädyin anomaan avustusta alkuvaiheen tuotekehitystyöhön. Myöhemmin sain yhteistyökumppaneilta pieniä suunnittelupalkkioita ja apurahoja työskentelyyn sekä koekappaleisiin ja prototyyppeihin. Tukijoita olivat myös Ornamo Säätiö ja Taiteen Keskustoimikunta. Tuotteesta saatavat ansiot tulevat kuitenkin perustumaan myynnistä saataviin rojalteihin.
Millaista tulevaisuutta keksinnölle odotetaan?
Konseptin käyttösovellukset ovat laajat. Tuoteperheitä voidaan laajentaa jatkuvasti ja olemassa oleville tuotteille voidaan löytää uusia jälleenmyyjiä. Tuotteita on jo nyt esitelty ulkomailla messuilla ja erilaisissa tapaamisissa. Ne ovatkin herättäneet kiinnostusta. Idea on yksinkertainen, mutta vastaavia tuotteita ei ole silti tarjolla ulkomailla ja tuotteet edustavat selvästi "Finnish designia".
Tuleeko sinulle mieleen jokin muu keksintöön tai idean kehittelytyöhön liittyvä asia, josta haluaisit kertoa?
Suurin vaikeus koko prosessissa oli saada idea alussa sellaiseen muotoon, että sitä voitiin esitellä yhteistyökumppaneille. Koska työ piti tehdä ilman palkkaa, oli tietysti otettava muita töitä kulujen ja elämisen rahoittamiseksi. Aika ei tahtonut millään riittää varsinaiseen kehitystyöhön.
Mistä lisätietoja?
Tapio Anttila
Puhelin 040 521 2606
tapio(a)tapioanttila.com
www.tapioanttila.com
Kuvio-tarjottimet:
Showroom Finland Oy
Puhelin 09-6811 9440
info(a)showroomfinland.fi
Kuvio-seinäpaneelit:
Koskisen Oy
Teemu Saarinen
Puhelin 040 553 4412
teemu.saarinen(a)koskisen.com
Tekniikantie 12 (PL 382)
02150 Espoo
Vaihde: 020 737 3000
Faksi: 020 737 3001