På svenskaIn English

Relaxbirth Oy - Kohti parempia synnytyksiä

Teksti: Sari Okko
Haastateltavina: Eija Pessinen ja Jukka Pekka Luostarinen


Eurooppalainen naiskeksijäverkosto EUWIIN myönsi Eija Pessiselle ensimmäisen palkinnon Vuoden naiskeksijä -kilpailussa syksyllä 2009. Kuva: Veijo Aulio.

Miksi äidit joutuvat synnyttämään niin vaikealla tavalla ja miksi kätilöiden työasennot ovat niin epäergonomisia? Kätilönä pitkään työskennellyt Eija Pessinen lähti etsimään vastauksia näihin kysymyksiin. Syntyi Relaxbirth-synnytystuki.

Pessinen palasi vuonna 2003 synnytyskätilön ammattiinsa toimittuaan välillä reilut kymmenen vuotta kaupallisella alalla. "Etäisyys teki tehtävänsä. Aloin tarkastella alan toimintamalleja uusin silmin - ja löysin parannettavaa", Pessinen kertoo

Hänen mielessään alkoi kypsyä idea ratkaisusta, joka helpottaisi synnytystä niin äidin, lapsen, kätilön kuin lääkärin kannalta. Ensimmäisten tuoteversioiden hahmottelu alkoi Keksintösäätiön avustuksella keväällä 2004. Valmis tuote on nyt markkinoilla.

Kiinnostus on herännyt

Relaxbirth-synnytystuen avulla synnyttäjää löytää keholleen hyviä ja synnytystä edistäviä asentoja synnytyksen eri vaiheissa. Kätilö hoitaa synnytystä sopivalla työskentelykorkeudella ja hyvässä asennossa. Lisäksi synnyttäjän ja kätilön välinen yhteistyö paranee.

"Avautumisvaiheessa synnyttäjä voi nojata synnytystukeen ja samalla rentoutua kehoaan liikuttaen, mikä auttaa vauvan laskeutumista. Ponnistamisvaiheessa istuin ja ponnistuskahvojen muotoilu ohjaavat synnyttäjän kehoa automaattisesti hyvään asentoon."

Toimitusjohtaja Jukka-Pekka Luostarinen kertoo, että tuotteen ensivaiheen markkinat koostuvat julkisen rahoituksen varassa toimivista synnytyssairaaloista. "Kuluttajapuolella suunnitelmissa on lisäksi äideille ja perheille suunnattu Relaxbirth® -valmennus."

Yrityksen seuraavat askeleet vievät kansainvälisille markkinoille. Vientiponnistelut on jo aloitettu Ruotsissa ja kontakteja on solmittu runsaasti muuallekin. "Tuote on herättänyt suurta kiinnostusta", Luostarinen sanoo.

Kekseliäästä keksijäksi

Pessinen kiittää Keksintösäätiön roolia etenkin idean tuotteistamisen alkuvaiheessa. Eteenpäin pääseminen olisi ollut ilman säätiötä huomattavasti hitaampaa ja vaikeampaa.

"Keksintösäätiön protopajassa työstettiin ensimmäiset prototyypit. Saimme hyviä neuvoja sekä rahoitusta keksinnön suojaukseen. Lisäksi säätiön edustajat osallistuivat yhteistyö-kumppanien etsimiseen."

Keksintösäätiön kautta Pessinen huomasi tulleensa keksijäksi. "En ajatellut olevani keksijä ennen kuin Keksintösäätiön kanssa tehdyissä sopimuksissa toisena osapuolena mainittiin keksijä Eija Pessinen."

www.relaxbirth.com

RSS

Sivukartta
Palaute

Keksintösäätiö

Tekniikantie 12 (PL 382)
02150 Espoo

Vaihde: 020 737 3000
Faksi: 020 737 3001

info@keksintosaatio.fi

Yhteystiedot