Yhteisöhankkeen tavoitteena on edesauttaa paikallisten keksijäyhteisöjen syntymistä ja toimintaa. Näin voimavarat saadaan suunnattua parhaille tahoille. Tavoitteena ovat itsenäiset keksijäyhteisöt joiden välistä tasavertaista yhteistyötä kannustetaan kaikin tavoin. Yhteisöistä muodostuu osaamiskeskuksia, jotka täydentävät toisiaan. Yhteisöt tarjoavat toisilleen erityisasiantuntemustaan ja välittävät keskenään toimeksiantoja. Kokemuksia jaetaan ja parhaat käytännöt otetaan käyttöön kaikissa yhteisöissä, toiminnanjohtaja Jukka Berg A. Vipusesta sanoo.

Näin Vipunen toimii

– Orastavia, uusia toimintatapoja kehitteleviä keksijäyhteisöjä on jo syntynyt mm. Espooseen ja Jyväskylään. Molemmissa on mahdolliset kokoontumistilat (Urban Mill, Jyväskylan Ammattikorkeakoulu), yhteistyöpartnerit (Yritysveistämö ja JAMK) ja etäjäseniä. Jotta järjestäytynyt yhteisötoiminta näillä paikkakunnilla saisi alkusysäyksen, järjestämme maksuttomia keksintöklinikkoja paikallisille yksityiskeksijöille. Yrityksiä emme käännytä pois, mutta turvaudumme patenttitoimistojen apuun heitä palvellessa, osana samaa tilaisuutta.

– Yhteisöhanke keskitetään alkuvaiheen kartoituksen jälkeen yhteen alueeseen ja siellä tapahtuvaan toimintaan Keksintösäätiöltä saadun palautteen mukaisesti. Näin voimme saada yhdellä alueella enemmän aikaiseksi ja voimme kehittää hankkeen mallia tehokkaammin käytettäväksi uusilla alueilla.

Neuvontaa koko Suomeen

– Hankkeen neuvontapalvelussa autamme yksityisiä keksijöitä alkuun. Neuvontapalvelumme lähentelee vanhan Keksintösäätiön hyväksi havaittuja toimintatapoja. Palvelu hyödyntää myös Osuuskunta A. Vipusen Oulun alueella hyväksi koettuja käytäntöjä ja hankkeen avulla voimme laajentaa palvelua hallitusti laajemmalle alueelle.

Mallissamme yksityinen keksijä saa veloituksetta asiantuntija-apua yhteisöltä. Neuvonta keskittyy keksinnön uutuusarvon määrittelyyn, IPR-suojaukseen ja konseptin validointiin, joskin keksinnön menestymismahdollisuuksiin otetaan myös kantaa. Varsinaisessa kaupallistamisessa turvaudumme paikallisiin tahoihin, kuten uusyrityskeskuksiin, yrityskiihdyttämöihin ja yhteistyökumppaneihin.

– Hankkeen avulla tarjoamme palvelua kaikkialle Suomeen sähköisiä välineitä hyödyntäen. Käytännössä tämä tarkoittaa puhelimitse suoritettavaa neuvontaa, sähköpostitse välitettävää tietoa ja Osuuskunnan tuottaman materiaalien (ohjeet, sopimuspohjat, kootut parhaat käytännöt, kontaktit ym.) jakamista. Edellytyksenä palvelun tarjoamiseksi tuotamme esitietokaavakkeen, minkä perusteella kartoitamme neuvonnan tarpeen ja laajuuden ja voimme tarvittaessa myös priorisoida palvelun tarjontaa vastaamaan hankkeen raameja.

Voittoa tavoittelematon yhteisö

Osuuskunta A. Vipunen on voittoa tavoittelematon yksityinen yhteisö, joka tuottaa keksintötoimintaa tukevia palveluita yksityisille keksijöille ja yrityksille. Osuuskunnan tarkoituksena on vahvistaa aktiivista, paikallista keksintötoimintaa ja sitä kautta synnyttää liiketoimintaa keksintöjen pohjalta, joko perustettavien uusyritysten muodossa tai myymällä tai lisensoimalla niitä suomalaisyrityksille.

Kansainvälistä yhteistyötä

Kansainvälisessä toiminnassa olemme sopineet yhteistyömallista Yhdysvalloissa perustetun keksijäverkoston, Xinovan kanssa (www.xinova.com). Xinova kerää suuryrityksiltä keksinnöllisiä toimeksiantoja, joilla pyritään ratkomaan näiden tuotekehityshaasteita. Xinova ottaa omistajuuden heitä kiinnostaviin keksintöihin, mutta keksijät palkitaan kerta- ja lisenssimaksuin.

Share This