Apu+Raha-palvelu, jonka tarkoitus on edistää suomalaista keksintötoimintaa, on jälleen auennut. Tämä palvelu, joka on osa Keksintösäätiön Ideajalostamo-konseptia, pyrkii hyödyttämään suomalaisia innovaattoreita rahoituksen ja asiantuntijoiden tuen kautta. Näin pyritään edistämään innovaattoreiden valmiuksia kehittää ja kaupallistaa ideoitaan. Palvelussa voi hakea rahoitusta tekniseen ratkaisuun, tuotteeseen, palveluun, tuote –tai palveluparannukseen tai muuhun ideaan/innovaatioon. Hakemuksen voi jättää Suomessa asuva yksityishenkilö sekä Suomessa toimiva yritys tai organisaatio täällä aikavälillä 1.10.-27.10.2025.
Apu+Raha-palvelu on nettipohjainen ympäristö, jossa innovaattoreiden hakemuksia arvioi eri alojen asiantuntijoista koostuva tuomaristo. Tuomaristo valitsee 20 parasta hakemusta, joille annetaan mahdollisuus parannella hakemusta saamansa palautteen pohjalta aikavälillä 17.11.–30.11. 2025. Muutkin palvelussa rahoitusta hakeneet saavat palautetta hakemuksestaan. Palvelussa rahoitusta saaneet tahot julkistetaan 12.12.2025. Parhaimmat ideat tai keksinnöt saavat yhteensä 30 000 euron edestä rahoitusta. Rahoituksen jakamisesta päättää tuomaristo hakemusten tason ja lukumäärän perusteella. Asiantuntijoita sitoo salassapitovelvollisuus, joka kieltää heitä jakamasta palveluun tulevaa tietoa ulkopuolisten kanssa