Jere Nevalainen on innovaattori, joka on kehittänyt Carrier Ant -nimisen puolustusteollisuudelle suunnatun evakuointialustan, jolla voidaan pienentää maastossa liikkumisen kustannuksia. Vuonna 2021 Nevalainen perusti Tech-Ant Oy:n kyseisen innovaation kehittämistä varten. Nevalainen on myös kehittänyt hierontalaitteen nimeltään MyHierotin, joka auttaa lihasjännityksen avaamisessa kehon omaa painoa hyödyntäen. Alla olevassa haastattelussa Nevalainen kertoo omasta motivaatiostaan lähteä innovaattorin urapolulle sekä avaa näkemyksiään suomalaisesta innovaatioyhteiskunnasta ja sen merkittävimmistä ongelmakohdista.
1. Mikä teitä houkutteli innovaattorin ja yrittäjyyden uralla?
Keksiminen on minulle osa arkea ja identiteettiä, ei erillinen “ammatti”. Uusien ratkaisujen pohtiminen ja ongelmien näkeminen mahdollisuuksina on ollut minulle luontaista niin kauan kuin muistan, joten innovaattorin rooliin ajautuminen oli oikeastaan aika luonnollinen kehityskulku.
Yrityksen perustin aikanaan ELY-keskuksen konsultin suosituksesta. Jälkikäteen arvioituna se oli kuitenkin suuri virhe siinä tilanteessa: minua ei valmisteltu mitenkään siihen, mitä yrittäjyys käytännössä tarkoittaa – erityisesti taloudellisen vastuun ja sosiaaliturvan menettämisen osalta. Tämän seurauksena velkamääräni on yli kaksinkertaistunut. En siis lähtenyt yrittäjäksi “riskisijoittajana”, vaan keksijänä, joka yritti löytää ainoaa tarjolla olevaa väylää kehittää ideoitaan – ja maksoi siitä kovan hinnan.
2. Mikä on mielestänne palkitsevinta innovaattorina toimimisessa?
Palkitsevinta on itse keksimisprosessi: ongelman tunnistaminen, ratkaisun hahmottaminen ja se hetki, kun jokin palanen loksahtaa kohdalleen. Pidän erityisesti vaikeiden, käytännönläheisten ongelmien ratkomisesta ja siitä, että voi luoda jotain, mitä ei aiemmin ollut olemassa.
Myös se tuntuu merkitykselliseltä, että oma työ voi parhaimmillaan helpottaa toisten arkea, parantaa turvallisuutta tai avata kokonaan uudenlaisen toimintatavan. Vaikka taloudellinen puoli ei ole omalla kohdallani vielä toteutunut toivotulla tavalla, henkinen palkinto uuden luomisesta on silti vahva.
3. Kuinka innovatiivisena pidätte suomalaista yhteiskuntaa?
Suomella olisi kaikki edellytykset olla todellinen innovaatioyhteiskunta: meillä on korkea koulutustaso, paljon osaamista ja tekninen infra kunnossa. Potentiaalia on, mutta järjestelmä ei mielestäni hyödynnä sitä tasapuolisesti.
Käytännössä tuki kohdistuu pääasiassa yrityksiin, jotka ovat jo riittävän suuria tai joilla on valmiiksi sijoittajia ja resursseja. Jos et kuulu tähän joukkoon, et käytännössä saa mitään – ainoastaan laskuja ja takaisinperintää. Innovointi on Suomessa tällä hetkellä pienen etuoikeutetun ryhmän mahdollisuus, ei laajempi kansalaistaito tai aidosti avoin polku.
Äärimmillään tilanne on se, että jos yksityishenkilö tai pienimuotoinen keksijä saa tukea, se voidaan myöhemmin periä takaisin korkojen kera, mutta varsinaista tukea pitkäjänteiseen kehittämiseen ei ole. Tällaisessa ympäristössä monen innovaattorin luova energia valuu hukkaan.

4. Mitkä ovat mielestänne innovaatio- ja keksintötoiminnan suurimmat haasteet Suomessa?
Suurin haaste ei ole keksiminen – ideoita kyllä syntyy. Todellinen pullonkaula on toimeentulo ja turva kehitysvaiheessa.
Kun laittaa yrityksen pystyyn keksintöä varten, menettää käytännössä sosiaaliturvansa, mutta ei vielä saa tuloja. Suomessa yksityiskeksijälle ei käytännössä ole toimivaa tukijärjestelmää. Omalla kohdallani esimerkiksi Kela lähetti takaisinperintäkirjeet niistä vähistä rahoista, joita sain elämiseen. Nyt maksan näiden päälle oikeudenkäyntikuluja ja korkoja.
Kokemukseni perusteella Suomessa keksijä ei saa tukea, vaan lähinnä rangaistuksia: järjestelmä kohtelee innovaatiotyötä helposti “vääränlaisena toimintana”, joka katkaisee tuet, mutta ei vielä mahdollista kestävää yritystoimintaa. Tämä tekee riskin yksittäiselle innovaattorille kohtuuttoman suureksi.
5. Miten innovaatio- ja keksintötoimintaa pitäisi mielestänne Suomessa kehittää?
Muutos ei ole kosmeettinen, vaan rakenteellinen: nykyinen järjestelmä ohjaa passiivisuuteen ja jopa harmaisiin ratkaisuihin, mutta rankaisee niitä, jotka yrittävät rakentaa jotain uutta.
Tarvittaisiin ainakin seuraavan tyyppisiä muutoksia:
- Mahdollisuus kehittää keksintöä ilman pakollista yritystä alkuvaiheessa, esimerkiksi apuraha- tai stipendimallilla yksityishenkilölle.
- Toimeentulon turva kehitysvaiheessa, jotta keksijä ei putoa tyhjän päälle heti, kun alkaa tehdä työtä ideansa eteen.
- Selkeät ja pienimuotoiset tukikanavat varhaisvaiheeseen, joissa tukisumma on realistinen mutta byrokratia kevyt.
- Sosiaaliturvan ja yrittäjyyden väliin joustava “turvavyöhyke”, jossa voi kokeilla innovaation kehittämistä ilman välitöntä etuuksien menetystä ja massiivista velkariskiä.
Nykyinen suunta – jossa isoja yrityksiä tuetaan, mutta yksittäistä keksijää painetaan alas – on mielestäni tuhoisa sekä yksilötasolla että pitkän aikavälin innovaatiokyvylle.
6. Mitä neuvoja antaisitte aloittelevalle innovaattorille/keksijälle?
Omien kokemusteni pohjalta antaisin seuraavat neuvot:
- Etsi ympärillesi ihmisiä, jotka ovat kulkeneet polun jo aiemmin – kokeneita innovaattoreita, ei vain yleiskonsultteja. Kuuntele erityisesti niitä, jotka ovat itse kantaneet taloudellisen riskin.
- Suhtaudu varovaisesti julkisiin “yrittäjyyskonsultteihin”, joilla ei ole käytännön kokemusta innovaation viemisestä markkinoille. Huono neuvonta voi tulla todella kalliiksi.
- Pidä ratkaisusi mahdollisimman yksinkertaisena ja tuotantokelpoinen versio mahdollisimman kevyenä, jotta sen toteuttaminen olisi taloudellisesti realistista.
- Arvioi rehellisesti, tarjoaako Suomi sinulle riittävän markkinan ja tuen. Monen kannalta voi olla järkevää suunnata varhaisessa vaiheessa kansainvälisille markkinoille tai jopa rakentaa toimintaa johonkin toiseen maahan, jossa tuki innovaattorille ja markkinan koko ovat eri tasolla.
Nämä neuvot eivät ole “kauniita”, mutta ne kumpuavat omista kokemuksistani ja siitä, miten järjestelmä kohtelee tällä hetkellä yksittäistä keksijää.



















