Kategoria: uutiset 2026

uutiset 2026

  • Jarno Saarisen Espanjan lomalla keksimä Subsoccer on maailmalla suosiota saanut pöytäjalkapallopelin innovaatio 

    Jarno Saarisen Espanjan lomalla keksimä Subsoccer on maailmalla suosiota saanut pöytäjalkapallopelin innovaatio 

    Jarno Saarinen on keksijä ja yrittäjä, jonka päätuotteeksi ja innovaatioksi on noussut yli kahdeksaankymmeneen maahan myyty Subsoccer pöytäjalkapallopeli. 

    Keksijän uransa alkuvaiheessa, Tampereen Hervannasta kotoisin oleva mutta nykyään Helsingin Lauttasaaressa asuva Jarno Saarinen, oli kiinnostunut automatisoimaan ja rakentelemaan fyysisiä laitteita. Nuorempana tehtyjä keksintöjä Saarinen kuvailee kuitenkin paljolti epäonnistumisiksi mutta ‘’sellaista keksijänä toimiminen on’’. ‘‘Yhtä onnistunutta innovaatiota kohden saattaa tulla viisikymmentä toimimatonta ideaa tai suunnitelmaa’’, Saarinen kuvailee. Hän myös kertoo kuinka koulunkäynti ei ole oikein ottanut luonnistuakseen muun muassa keskittymis- ja lukihäiriöstä johtuen. Lukeminen on tuottanut vaikeuksia ja teknisiin innovaatioihin panostaminen on tuntunut hänelle luontaisemmalta toiminnalta kun kirjojen lukeminen ja opiskelu. Saarinen kertoo, että muistaakseen hänellä on painopinnanvalmistajan paperit Hervannan ammattiopistosta vaikkakaan papereita tutkinnosta ei ole löytynyt.  Yrittäjänä ja keksijänä toimimiselle vähiin jäänyt kouluttautuminen ei ole kuitenkaan muodostanut minkäänlaista estettä.  Saarinen on ollut aina kiinnostunut visuaalisesta ja graafisesta suunnittelusta, josta tuli myös hänen uransa alkuvaiheessa ammatti kun hän suunnitteli työkseen kuvia Photoshopilla. Kun kuvankäsittelystä alkoi löytyä uraa niin myös keksinnöt alkoivat ottaa paremmin tuulta purjeisiinsa. Varsinaisten onnistuneiden keksintöjen tuottaminen alkoi valokuvausstudion automatisoinnista ja siihen liittyvistä teknisistä rakennelmista ja keksinnöistä. Graafisella alalla, varmaankin osaltaan Saarisen innovatiivisen asenteen johdosta, hänestä tuli tuotantopäällikkö ja sittemmin myös osakas yritykseen, joka myytiin sijoitusyhtiö Panostajalle. Tämän jälkeen Saarinen siirtyi päätoimisesti kehittämään Subsocceria, josta on tullut selkeästi hänen merkittävin innovaationsa niin teknisessä kuin myös kaupallisessa mielessä. 

    Subsoccer innovaatio sai alkunsa Espanjan Torreviejasta, jossa Saarinen oli lomailemassa perheensä kanssa kun hänen tytär halusi jotain muuta tekemistä jalkapallon katselun lisäksi. Saarinen itse oli katselemassa jalkapallon EM-kisojen Espanja-Venäjä ottelua kun hän sai idean terassipöydän alla pelattavasta jalkapallo-pelistä. Jo heti seuraavana päivänä Saarinen oli hankkinut pöytään ja tuoleihin kiinnitettävät verkot ja pelin prototyyppi oli valmis; vaikkakaan tässä vaiheessa ei ollut mitään suunnitelmia tuotteen kaupallistamista. Tästä sitten Saarisen kotiin palattua alkoi Subsoccerin kehitystyö, joka alkoi hiljalleen muovautua liikeideaksi. Lopulta tästä syntyi kokonainen yritys, Subsoccer, joka on sittemmin siirtynyt Tampereen Hervannasta Helsinkiin sekä parveke- ja terassipeleistä maailman areenoille. 

    Subsoccer yrityksen toimitusjohtajana toimii itse innovaattori Jarno Saarinen ja yrityksellä on seitsemän vakituista työntekijää. Keskeisessä roolissa on etenkin tuotekehittäjä ja Subsoccer tuotteiden designer Markus Toivanen. Lisäksi tiimistä löytyy markkinoinnin, myynnin ja talouden osaajia. Subsoccerin toiminta on Suomessa päämajaansa pitävälle yritykselle poikkeuksellisenkin kansainvälistä kun 99 prosenttia myynnistä menee ulkomaille. Suurimmaksi markkinaksi on muodostunut Yhdysvallat, johon menee noin puolet myynnistä. Amazon ja muut verkkokauppatoimijat ovat keskeisiä Subsoccer pelipöydän myynnissä etenkin Yhdysvalloissa. Tuotteet valmistetaan Kiinassa alihankkijalla ja myös Suomesta löytyy varasto, josta verrattain suurikokoisia tuotteita postitetaan lähinnä Euroopan markkinoille DHL:N, UPS:n ja vastaavien kuriiriyritysten kautta. Uusin yhteistyökumppani on maailman suurimpien vähittäiskauppayritysten joukkoon lukeutuva amerikkalainen Costco, jolle meni myyntiin juuri 5000:n pelipöydän pilotti. Markkinoinnin kannalta tärkeää yhteistyötä on tehty muun muassa FIFA:n ja UEFA:n kanssa. Subsoccer-turnauksia on järjestetty muun muassa Mestareiden liigan ja Eurooppa liigan  finaalitapahtumissa ympäri Eurooppaan. FIFA oli Saarisen mukaan kysellyt pelipöytiä myös Pohjois-Amerikan FIFA World Cup 26  -turnauksen peli- ja katsojatapahtumien yhteyteen. Joten on mahdollista, että myös kesän mm-turnauksen katsojat pääsevät testaamaan Subsoccer peliä ja pelipöytiä. Subsoccer tulee olemaan pelattavissa myös kesän Coca-Cola Fanfestissä Helsingin kansalaistorilla. Peliä pääsee testaamaan myös Ilveksen Veikkausliiga-otteluissa Tammelan Stadionilla. Ilves Football on Saarisen mukaan Subsoccerin pitkäaikaisimpia yhteistyökumppaneita. 

    Subsoccer on peli ja pelipöytä

    Subsoccer on siis sekä pelipöytä että itse peli. Subsoccer pelipöytään kuuluu läpinäkyvä pöytä ja sen alla oleva pelikenttämatto sekä kaksi penkkiä, joiden alustat toimivat sujuvasti maaleina. Subsoccer tuoteperheeseen kuuluu myös virallinen punainen pelipallo. Myös itse peli ja sen säännöt ovat Jarno Saarisen käsialaa. Peliä pelataan niin, että peli aloitetaan kivi-paperi-sakset arvonnalla, jonka voittaja aloittaa pelin. Pelissä ei saa ottaa fyysistä kontaktia toiseen pelaajan mutta sen pelaaminen vaatii jalkapallon kaltaista taitoa ja peliälyä. Ensin kolme maalia tehnyt pelaaja on voittaja. Tarkka ‘sääntökirja’ löytyy Subsoccerin nettisivuilta. Peli itsessään on siis pelipöydän ohella keskeinen osa brändiä. Olen itsekin päässyt testaamaan pelipöytää ja subsoccerin pelaamista ja voin sanoa sen olleen viihdyttävää ja urheilumaista. Subsoccerista on olemassa monia erilaisia versioita vaikka kaikissa pelipöydissä idea on sama. Valikoimasta löytyy pelejä esimerkiksi erikseen ulko- ja sisäkäyttöön ja varustelutaso lähtee perustasosta ja on tuunattavissa vaikka oman seuran väreihin ja pöytä on saatavilla myös mukinpidikkeillä. Tuotteen hinta lähtee liikkeelle noin 500 eurosta ja kehittyneimpien mallien hinta lähentelee 2000 euroa. Mallista riippumatta pelipöydät ovat pelikentän osalta samankokoisia ja niillä pelataan samaa Subsoccer-peliä. Mallien hintaero tulee lähinnä materiaalieroista ja muotoiluseikoista. Jarno Saarinen haluaa tuotteidensa olevan kestäviä ja Subsoccer pelipöytiin on tarjolla kattavasti myös varaosia. Subsoccer on tehnyt merkittävän yhteistyösopimuksen Sega Amusements -yhtiön kanssa, jolle toimitetaan pelihalleihin ym. julkisiin tiloihin tarkoitettua versiota ja tämä on suunnattu etenkin Aasian markkinoille. Myyntimääristä kysyttäessä, Saarinen toteaa, että ‘’huhtikuussa on myyty satoja pelipöytiä’’. Jalkapallon mm-kisat tulevat todennäköisesti kasvattamaan myyntiä entisestään. Subsoccerin pelitapahtumien tuottaja Pege Piirto kertoo, että ‘’UEFA:n tapahtumissa pelin taso on ollut ihan laadukasta, mutta kyllä toistaiseksi kovimmat subsoccer-pelaajat ovat tulleet Suomesta’’. ‘’Subsoccer on sellainen peli, että lähes kaikki ovat nähneet sen vähintään somessa. Siihen liittyen sitten tulevat pelitapahtumissa kertomaan, että on on tuttu tuote ja usein myös tuotteen hankinta saattaa kiinnostaa’’, Piirto toteaa. Tämä kertoo siitä, että tämän kaltaiselle yritykselle myös some-markkinointi on tärkeää ja usein myös perinteisiä medioita edullisempi markkinointikanava. Saarinen kertookin, että yrityksessä on panostettu erityisesti some-markkinointiin ja Subsoccerilla on yli 500 miljoonaa some-näyttöä ja sosiaalinen media on myös hyvin Subsoccerista kiinnnostunutta kohderyhmää tavoittava viestintäkanava. 

    Ideasta innovaatioksi

    Ideasta innovaatioksi prosessin Saarinen toteaa olevan hidasta. Subsoccerin kohdalla ideasta sarjatuotantoon meni lähes kaksi vuotta. Saarisen mukaan ‘’idea on helpoin asia mutta se, että saa tuotteen myytyä ensimmäiselle ihmiselle tai ensimmäisille kahdellekymmenelle ihmiselle on jonkin verran vaikeaa mutta silti suhteellisen helppoa. Se, että saa vakuutettua että idea on kaupallisesti järkevä niin sen toteuttaminen on vaikeaa.’’ Saarisen mielestä ‘’vain harvalla on resursseja viedä ideaa kaupalliseen tuotantoon.’’ Saarinen korostaa ei vain tuotteen itsensä vaan myös brändin merkitystä. ‘’Brändin rakentaminen voi olla paljon isompi duuni kuin itse tuotteen rakentaminen. Yleisesti ottaen brändin merkitys on suurempi kuin itse tuotteen merkitys.’’ 

    Subsoccer on panostanut erityisesti brändiin ja tuotteen kokonaisuuteen, josta Saarinen käyttää nimitystä ‘Subsoccer World’. Tähän Subsoccer maailmaan kuuluu pelipöydän, alusmaton ja pallon lisäksi itse peli ja se sen säännöt sekä sport-on-app -tyylinen appi. ‘’Sovelluksessa on kaikki mitä turnauksen tai liigan perustamiseen ja pyörittämiseen tarvitsee’’, Saarinen kiteyttää. 

    IPR-asiat ovat tärkeitä keksijälle

    Jossain maissa tuotteen kopioiminen on hyvä juttu ja piraattituotteiden myynti on selvästi yleisempää kuin Länsi- ja Pohjois-Euroopassa. Myös Subsoccerista on kehitelty kopioita lähinnä Euroopan ja Yhdysvaltojen ulkopuolisilla markkinoilla. Kysyttäessä IPR-suojauksesta (Individual Property Right, immateriaalioikeudet) Saarinen toteaa, että niillä on iso merkitys Subsoccerin kaltaiselle yritykselle, tuotteelle ja brändille. Subsoccerilla on monia erilaisia patentteja ja näitä löytyy kattavasti myös kansainvälisesti. Muun muassa Japanissa ja Koreassa on patentit ja Kiinassakin patenttia on haettu (Patent pending). ‘’Iso osa Subsoccerin IPR-strategiaa on tulla lajia ja appia hallitsevaksi lisenssitaloksi ja hallita IPR-asioita sekä tehdä tuotteesta niin houkutteleva, että joku haluaa valmistaa pelejä lisenssin turvin.’’ Subsoccerin tavoitteena on ison globaalin markkinan haltuun ottaminen. ‘’Hyvin hallittu IPR lisää myös yhtiöiden kiinnostusta tuotteeseen’’, Saarinen korostaa ja jatkaa, että ‘’Subsoccerin punainen lappu (logo tag), on tärkein yksittäinen tavaramerkki Subsoccerille’’. Saarinen kertoo myös tekevänsä yhteistyötä patenttitoimistojen kanssa. ‘’Patenteissa teemme yhteistyötä Primrose patenttitoimiston kanssa ja tavaramerkeissä asioitamme hoitaa Kaulo & Partners. Saarinen antaa vinkiksi innovaattoreille, että ‘’kannattaa etsiä patenttitoimisto joka pystyy sparraamaan maksutta ennenkö lähtee esittelemään tuotetta messuille tai kaupallistamaan tuotetta’’. ‘’Patentti itsessään ei ole itseisarvo. Kannattaakin miettiä idean tai innovaation ydinajatus, jonka haluaa suojata ja keskittyä patentin kirjoittamisessa tähän’’, sanoo IPR-asioissa asiantuntemustakin omaava Saarinen.  Tapasin Jarno Saarinen Helsingin Hankenilla, jossa Saarinen oli puhumassa IP-Day-tapahtumassa (Maailman Henkisen Omaisuuden päivä). Saarisen kattavassa esityksessä korostui IPR-asioiden ja suojauksen merkitys Subsoccerin kaltaisen kansainvälisen yrityksen toiminnassa.

    Maailmanmarkkinat ovat asettaneet myös haasteita Subsoccerille ja markkinoiden ailahtelevuus on tullut Saariselle tutuksi. Donald Trumpin asettamat tullit ovat tuoneet Saarisen yrityksen toiminnalle merkittäviä haasteita ja osaltaan myös maailmanpolitiikan vaikutus muun muassa logistiikkaan on osaltaan hankaloittanut toimivaan logistiikkaan perustuvaa kaupankäyntiä ja tavarantoimituksia. Tästä huolimatta Subsoccer on saanut myös vahvistettua asemaansa Yhdysvaltojen markkinoille muun muassa Costco-yhteistyön ansiosta. 

    Saarisen vinkit keksijöille

    Haastattelun lopuksi Saarinen antaa vielä vinkkejä sellaisille keksintöaihioita omaaville keksijöille, jotka ovat lähdössä rakentamaan liiketoimintaa. Ensimmäiseksi Saarinen kehoittaa kertomaan ideasta tai innovaatiosta jollekin. Toisekseen, sitten kun lähtee toteuttamaan tuotekehitystä ja markkinointia kannattaa keskustella toisten innovaattorien kanssa omasta innovaatiosta. Esimerkiksi Naava ja Framery ovat tarjonneet Subsocerille apua tuotteen kehittämisessä. Kolmanneksi kannattaa suojata keksintö ja rakentaa innovaatiolle sopiva IPR-strategia. Tämä onnistuu parhaiten etsimällä itselle sopivat kumppanit patenttiasioihin. 

    Toimittaja: Miikka Aaltonen

    Kuvat: Subsoccer ©

    Lisätietoja: www.subsoccer.com

  • Uusi digitaalinen idea- ja innovaatiokilpailualusta

    Uusi digitaalinen idea- ja innovaatiokilpailualusta

    Keksintösäätiö tarjoaa modernin digitaalisen alustan, jossa voidaan järjestää monenlaisia keksintö-, idea, liikeidea- ja yrityskilpailuja turvallisesti ja tehokkaasti.

    Uusien innovaatioiden avulla kasvatetaan työllisyyttä ja hyvinvointia

    Innovaatiokilpailualusta on suunniteltu yrityksille, liiketoiminnan kehittäjille, elinkeino- ja kehitysyhtiöille, innovaationeuvojille, asiantuntijoille ja kaikille kilpailujen järjestäjille, jotka haluavat kannustaa ja tukea uudenlaisten ideoiden syntymistä ja niiden kehittämistä. Alusta sopii valtakunnallisesti tai alueellisesti toimijoille, jotka haluavat aktivoida, rohkaista ja edistää yritys-, keksintö- tai innovaatioideoita kilpailujen avulla, sekä löytää varhaisen vaiheen ideoita ja tuoreita ratkaisuja.

    Innovaatiokilpailualusta testattiin ja pilotoitiin menestyksekkäästi kolmessa kilpailussa syksyllä 2025: Satakunnassa Satakunta Ideaa 2025, Kymenlaaksossa Ideakymi 2025 ja Keksintösäätiön oma valtakunnallinen Apu+Raha-palvelu. Edellä mainittujen kilpailujen käyttäjäpalautteen pohjalta kehitystyötä jatkettiin alkuvuodesta, jotta alusta vastaisi entistä paremmin asiakkaiden tarpeisiin. Tänä keväänä innovaatiokilpailualustalla on järjestetty myös Satakunta Ideaa 2026 -kilpailu.

    Miksi valita innovaatiokilpailualusta?

    • Helppo käyttöönotto:
      – oman kilpailun järjestäminen onnistuu vaivattomasti verkkoympäristössä
      – alustalla saadaan kerättyä ideat ja keksinnöt sekä pystytään arvioimaan niitä
    • Monipuoliset ominaisuudet:
      – alusta tarjoaa valmiita kilpailukysymyspohjia tai kysymykset voidaan räätälöidä järjestäjän tarpeisiin sopivaksi
      – kilpailun järjestäjä kutsuu omat tuomarit mukaan arvioimaan ja kehittämään ideoita sekä innovaatioita palvelun avulla
    • Turvallisuus ja luottamuksellisuus:
      – vahva tunnistautuminen ja tietojen huolellinen käsittely takaavat turvallisen osallistumisen
    • Omakustannushinta:
      – palvelun tavoitteena on tehdä innovaatioiden edistämisestä saavutettavaa kaikille toimijoille

    Osa Ideajalostamo-palvelua

    Innovaatiokilpailualusta tulee olemaan merkittävä osa Keksintösäätiön Ideajalostamo-palvelua, johon kuuluu myös Oma Ideajalostamo -alusta. Oma Ideajalostamo tarjoaa digitaalisen ja erittäin luottamuksellisen ympäristön, jossa keksijät, innovaattorit, liiketoiminnan kehittäjät, innovaationeuvojat ja asiantuntijat voivat turvallisesti toimia ja verkostoitua keskenään.

    Löydä ideat ja anna niille mahdollisuus kasvaa innovaatioiksi!

    Lue lisää innovaatiokilpailualustasta

    Ota yhteyttä ja järjestä oma kilpailusi! Pyydä esittely ja aloita oman kilpailusi suunnittelu.


    Innovaatiokilpailualusta on toteutettu osana Satakunnan Kasvualusta – uusille urille ja innovaatioille -hanketta. Hankkeessa edistetään yritysten kasvua ja uusien innovaatioiden syntymistä. Keksintösäätiön lisäksi muut hankkeen toteuttajat ovat Satakunnan elinkeino- ja kehitysyhtiö Prizztech Oy ja Satakunnan ammattikorkeakoulu Oy (SAMK). Hanke on Euroopan Unionin osarahoittama.

  • EU-ohjelma tarjoaa jopa 55 000 euron rahoituksen naisjohtoisille teknologiastartupeille

    EU-ohjelma tarjoaa jopa 55 000 euron rahoituksen naisjohtoisille teknologiastartupeille

    Kolmas Open Horizons -ohjelma on avautunut

    Euroopan unionin Horizon Europe -ohjelman rahoittama Open Horizons pyrkii tasaamaan sukupuolten välistä epätasapainoa teknologiayrittäjyydessä. Ohjelma yhdistää varhaisen vaiheen naisten startupit eurooppalaisten suuryritysten kanssa, jotta nämä voivat pilotoida innovatiivisia ratkaisujaan liiketoiminnan haasteisiin.

    Koko ohjelman aikana jaetaan yhteensä 1,2 miljoonaa euroa rahoitusta 26 kuukauden ajanjaksolla. Kolmannella kierroksella on jaossa 475 000 euroa, ja rahoitettavia startuppeja valitaan enintään 16.

    Kaksivaiheinen ohjelma ja konkreettiset eurot

    Valitut startupit etenevät kaksivaiheisessa ohjelmassa. Ensimmäisessä vaiheessa, Alkuvaiheessa (Inception Stage), yritys saa kuukauden mentorointiohjelman, sekä 10 000 euron siemenapurahan pilottitiekartan rakentamiseen. Toisessa vaiheessa, pilotointivaiheessa (Piloting Stage), startup toteuttaa viiden kuukauden pilottiprojektin yhteistyössä valitun suuryrityksen kanssa – ja voi saada jopa 45 000 euroa lisärahoitusta.

    Vain puolet ensimmäisen vaiheen yrityksistä etenee toiseen vaiheeseen. Ohjelman jälkeen startuppeja tuetaan vielä kolmen kuukauden jatkovaiheessa (Follow-on Stage), jossa keskitytään kaupallistamiseen ja sijoittajakontakteihin.

    Kuka voi hakea?

    Hakukelpoisuuden edellytykset:

    • Yritys on rekisteröity EU:n jäsenvaltiossa tai Horizon Europe -assosioituneessa maassa.
    • Kyseessä on varhaisen vaiheen startup, joka täyttää Horizon Europen pk-yritysvaatimukset.
    • Yritystä johtaa nainen tai naisia, jotka ovat juridisesti tunnustettuja perustajia tai toimitusjohtajan roolissa.
    • Naiset omistavat vähintään 25 % yrityksen osakkeista.
    • Startup toimii digitaalisella tai syvätekniikan alalla, kuten tekoälyssä, robotiikassa tai biotieteissä.

    Näin haet:

    Hakemukset jätetään Sploro-alustan kautta. Hakemus koostuu kuudesta osiosta: yrityksen juridisista tiedoista, tukikelpoisuusvakuutuksesta, hankekuvauksesta, startupin tiedoista, eettisestä arvioinnista sekä kunniakirjasta.

    Hakuaika päättyy 19. toukokuuta 2026 klo 18.00 Suomen aikaa

    Lisätietoja ohjelmasta saa sähköpostitse osoitteesta oh@sploro.eu sekä ohjelman verkkosivuilta.

  • IP-Day tapahtumassa Helsingin Hankenilla juhlistettiin Maailmaan Henkisen Omaisuuden päivää ja käsiteltiin Urheilua ja siihen liittyviä brändejä ja aineettomia oikeuksia 

    IP-Day tapahtumassa Helsingin Hankenilla juhlistettiin Maailmaan Henkisen Omaisuuden päivää ja käsiteltiin Urheilua ja siihen liittyviä brändejä ja aineettomia oikeuksia 

    Torstaina 23. huhtikuuta vietettiin Maailman Henkisen Omaisuuden päivää IP-Day teematapahtumassa Helsingin Hankenilla. Tapahtuman järjestäminen on vuotuinen perinne ja päävastuu sen järjestämisestä on PRH:lla (Patentti- ja rekisterihallitus) ja tällä kertaa järjestelyissä oli mukana myös IPRUC (IP University Center)  sekä Keksintösäätiö. Tapahtuman alkuperäinen toimeenpanija on WIPO (World Intellectual Property Organization), joka on YK:n alainen Kansainvälinen Aineettoman Omaisuuden Järjestö, joka pitää päämajaansa Genevessä. Virallisesti IP-päivää vietetään 26. huhtikuuta mutta koska se osui sunnuntaille vietettiin Suomen tapahtumaa hieman etuajassa. Samanlainen käytäntö oli myös monissa muissa maissa. IP-päivällä on aina jokin erityisteema ja tällä kertaa se oli ‘Urheilu ja Liiketoiminta’. Tapahtumassa siis keskityttiin erilaisten Urheiluun liittyvien toimijoiden urheilubrändäykseen ja urheilubrändeihin liittyviin tekijänoikeuksiin ja aineettomiiin oikeuksiin. Samankaltaisia tapahtumia järjestetään myös lukuisissa muissa maissa kansainvälisesti. 

    Oma aamuni alkoi jo varhain Tampereelta ja siirryin sitten junamatkan jälkeen Helsingin aurinkoisessa mutta hieman viileässä aamussa Arkadiankadulle ja Hankenille, jossa tapahtuma järjestettiin. Tapahtuman juontamisesta vastasi Olli Ilmarinen ja minun lisäksi paikalla oli järjestelyistä vastaamassa Auri Vainio IPRUC:sta, joka on siis IP-ja IPR-asioihin erikoistunut yliopistokeskus, joka toimii Helsingin yliopiston tiloissa Economicum-rakennuksessa. Tapahtumassa oli 39 osallistujaa paikan päällä ja verkossa Teamsissa oli  40 osallistujaa. Tapahtuma järjestettiin siis Hankenilla Arkadiankadun Futurum-salissa ja verkossa Teamsissa. 

    IP-päivän aloituspuheenvuoron piti online WIPO:n pääjohtaja Daren Tang. Tästä siirryttiin Patentti- ja rekisterihallituksen (PRH) pääjohtaja Antti Viskarin live-tervehdykseen niin ikään Teamsin kautta.

    Paikan päällä olleiden puhujien esitykset aloitti IPRUC:in Auri Vainio, joka kertoi lähinnä IPRUC:in toiminnasta ja instituutin rakenteesta. IPRUC:lla, IPR University Center Association ry, on 37 suomalaista organisaatiota jäsenenä ja 9 suomalaista korkeakoulua kumppaninaan. Näiltä toimijoilta kerätyillä jäsenmaksuilla IPRUC osarahoittaa toimintaansa. IPRUC:n keskeisiä toimintamuotoja ovat verkkokoulutuksen järjestäminen ja heiltä löytyy 15 verkkokurssia ja 30 maksutonta webinaaria liittyen IP- JA IPR-asioihin. Lisäksi he järjestävät kansainvälisiä konferensseja ja muita tapahtumia sekä tekevät opetusyhteistyötä. IPRUC järjestää myös rahoitushakuja sekä tutkimus- ja koulutushankkeita sekä on mukana IP-ja IPR-asioihin liittyvän koulutuksen kehityksessä. IPRUC tekee myös tiedon levitykseen liittyvää työtä IPR-asioissa ja julkaisee sen tiimoilta omaa IPRINFO-lehteä ja IPRINFO-tiedotetta. Myös aktiivinen toiminta sosiaalisessa mediassa kuuluu IPRUC:in toimenkuvaan. IPRUC pyrkii myös yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen sekä IPR- ja IP-asioiden tunnetuksi tekemiseen. 

    Seuraavaksi puheenvuoron sai Ilkka Vuorenmaa, Leckle Oy:stä. Vuorenmaa kävi varsin informatiivisessa esityksessään  läpi IP- ja IPR-asioita ja niiden merkitystä urheilussa. Vuorenmaan esitys oli otsikoltaan ‘Johdanto aineettomien oikeuksien merkitykseen urheilussa’. Esityksen mottoni oli, että ‘’Urheilun arvo ei synny kentällä vaan oikeuksissa sen ympärillä’’. ‘’Kun mietitään moderneja urheilutilaisuuksia, niiden suurimmat tulot eivät tule lipunmyynnistä, vaan lähetysoikeuksista, sponsoroinnista ja lisensoinnista’’. Kaikki nämä ovat aineettomia oikeuksia. Urheilutapahtumat ja etenkin kaupallisten urheiluseurojen, kuten Veikkausliiga- ja Liigaseurat Suomessa, toiminta on täynnä aineettomia oikeuksia. Seuraava esitys on lainattu Ilkka Vuorenmaan Powerpoint-esityksestä.

    Tekijänoikeudet                                                  

    Ottelulähetykset ja highlightit    

    Valokuvat                                                                                          

    Suoritukset

    Peli itsessään? 

    Lähetysoikeudet

    Viipalointi (territoriaalisesti, ajallisesti ja alustakohtaisesti) / ekslusiivisesti

    Tavaramerkit ja brändi                                   

    Seurat, liigat, tapahtumat, urheilijat

    Fanituotteet

    Ambush marketing?

    Urheilijan henkilöoikeudet                 

    Nimi, kuva, ääni

    EU: Sopimukset, ™-Tavaramerkit, tietosuoja, kansalliset oikeudet

    USA:ssa right of publicity

    Vuorenmaan mukaan ‘’urheilun arvo taloudellisessa mielessä syntyy immateriaalioikeuksien ekosysteemissä’’. Liiga, esimerkiksi Veikkausliiga, Valioliiga tai NHL, omistaa kilpailun rakenteen ja seura omistaa brändin. Pelaaja omistaa (osittain) itsensä ja media ostaa lähetysoikeudet. Sponsorit ostavat näkyvyyden. ‘’Arvo syntyy kontrollista ja ekslusiivisuudesta.’’ Jos oikeutta ei voi kontrolloida, sitä ei voi tehokkaasti kaupallistaa. 

    Euroopan tasolla ja toki myös globaalisti on monenlaisia haasteita ja jännitteitä liittyen urheiluun ja siihen liittyviin aineettomiin oikeuksiin. 

    Bosman-sopimus oli merkittävä EU-tason sopimus, joka vaikutti merkittävällä tavalla pelaajien vapaaseen liikkuvuuteen EU:n sisällä luoden myös Euroopan urheilumarkkinasta entistä enemmän sisämarkkinan. Tämä päätös muutti pelaajien siirtomalleja ja sitä tapaa miten siirtokorvauksia tarvitsee maksaa. Tämä vaikutti myös pelaajien työoikeuksiin ja immateriaalioikeuksiin. 

    Eurooppalaisessa jalkapallon Super Leaguessa oli kyse kilpailuoikeuteen ja monopoliin liittyvistä kysymyksistä ja siitä kuka kontrolloi kilpailua. Tämä esimerkki osoittaa kuinka IP on valtaa. Toistaiseksi Super League ei ole toteutunut johtuen paljolti sen ulkopuolisten seurojen vastustuksesta ja myös jalkapallo yleisön vastustuksesta johtuen. 

    Tapaus Premier League ,‘Karen Murphy-tapaus’, toimii esimerkkinä territoriaalisesta lisensioinnista ja Euroopan Unionin sisämarkkinahaasteesta. Tämä asettaa ekslusiivisuudelle painetta. 

    Urheiluun liittyviin immateriaalioikeuksiin liittyy siis monenlaisia haasteita. Tulevaisuudessa keskeisiä kysymyksiä tulee olemaan esimerkiksi se, kuka omistaa pelidatan kun otteluista kerätyn datan määrä on lisääntynyt. Tässä vastakkain asettuvat etenkin liigat ja vedonlyönti- sekä datayhtiöt. Myös AI, tekoäly, asettaa omat haasteensa muun muassa automaattisten highlightien sekä synteettisen sisällön muodossa. Sisältöön ja mediafragmentaatioon liittyvät ongelmat keskittyvät streamingiin eli lähestysten suoratoistoon sekä territorialisuuden murenemiseen. Oman kysymyksensä asettaa pelaajien oikeuksiin liittyvät asiat, kuten kollektiiviset sopimuksen ja ns. tähtipelaajien asema sekä image rights -rakenteet. 

    Seuraavana esitysvuorossa ennen taukoa ja tarjoiluja oli Subsoccerin Jarno Saarinen esityksellään ‘Soccer. Reinvented’. Eritoten keksijäksi itsensä tituleeraava Saarinen esitteli Subsoccer pöytäjalkapallo-innovaatiotaan, johon liittyy sekä itse peli että tuote, Subsoccer-pelipöytä. Subsoccerista on Keksintösäätiöllä tulossa myös erillinen artikkeli, joten pyrin tässä esittelemään varsin tiivistetysti Saarisen esityksen sisällön. 

    Subsoccer™  on keksintö, jonka suunnittelu ja toteutus on lähtenyt käyntiin Tampereen Hervannasta mutta varsinainen innovaatio on tehty Espanjan Torreviejassa Saarisen lomamatkalla. Saarinen oli keksinyt tämän pelin ja pelipöydän hotellin tai loma-asunnon terassilla laittamalla yhteen pöydän ja kaksi tuolia ja laittamalla niihin verkot. Tästä sitten kehitettiin Subsoccer-tuote; pelipöytä, pelimatto ja omanlaisensa pelipallo, jota on myyty muun muassa Amazonin ja oman verkkokaupan kautta jo yli kahdeksaankymmeneen maahan. Subsoccer on Saarisen kertoman mukaan saanut yli 3 miljardia näyttökertaa sosiaalisessa mediassa. Lisäksi Subsoccer turnauksia ja esittelytilaisuuksia on järjestetty UEFA:n ja FIFA:n tapahtumissa ja Subsoccer Arcade-pelejä myy Sega Amusements -yhtiö. Subsoccerin kuluttaja version on myös myynnissä maailman suurimpiin kauppaketjuihin kuuluvassa Costcossa.

    Subsoccer siis yhdistää urheilulajin ja tuotteen. Saarisen esityksen mukaan Subsoccer on ‘’ainoa urheilulaji, jossa fyysinen peli yhdistyy täysin omaan globaaliin alustaan -mahdollistaen täyden kontrollin siihen, miten lajia pelataan ja miten siinä kilpaillaan’’. Tätä alustakokonaisuutta kutsutaan nimellä ‘Subsoccer World’. Myös Subsocceriin liittyy monenlaisia aineettomia oikeuksia, joita on pyritty turvaamaan käyttämällä patenttitoimiston palveluja. Yritystoiminnan ollessa näinkin kansainvälistä, on aineettomiin oikeuksiin liittyvien oikeuksien turvaaminen osaltaan myös moninainen prosessi. 

    Tauon ja kahvittelun jälkeen siirryttiin fitness-maailmaan ja Barry’s Finlandin Oona Hosian pitämän esityksen pariin. 

    Barry’s on Kalifornian Los Angelesissa alkunsa saanut fitness studio -konsepti, joka on sittemmin kansainvälistynyt ja myös Suomesta ja Helsingin Mikonkadulta  löytyy yksi Barry’sin fitness studio tai premium kuntosali. Oona Hosia toimii Barry’s Finlandilla general managerina ja liikunnanohjaajana. Barry’sin tavoitteena on tarjota kokonaisvaltainen ja hauska kuntosali ja fitness kokemus, jossa tarjotaan myös yhteisöllisyyttä ja oma Fuel Bar, josta saa muun muassa proteiinipirtelöitä ja muita fitness-ravintotuoteita. Myös Barry’silla on otettu huomioon aineettomat oikeudet liittyen brändiin ja tavaramerkin suojaamiseen. 

    IP-päivän viimeinen esiintyjä oli Ilves Footballin toimitusjohtaja Risto Niklas-Salminen niin ikään kattavalla esityksellään ’Ilves -yhteisön ja brändin rakentaminen’. Tässä esityksessä käytiin läpi laajasti Ilves Footballin sekä myös jonkin verran Ilves ry:n toimintaa sekä Ilves brändiä ja siihen liittyviä aineettomia oikeuksia sekä jalkapallon ottelutapahtumaa. Ilves on yksi Suomen suurimmista urheiluseuroista ja eräs maan tunnetuimmista urheilubrändeistä. Ilveksen toiminta on varsin laaja-alaista ja se on tunnettu erityisesti jääkiekosta sekä jalkapallosta, joissa molemmissa on sekä liigajoukkueet että laaja-alaista junioritoimintaa. Ilveksellä on toimintaa myös muissa lajeissa kuten futsalissa, salibandyssä ja ringetessä. Ilveksen eri sektorit toimivat osaltaan erillisinä toimijoina kuten Ilves Hockey pyörittää jääkiekon liigajoukkuetta, Ilves Football Veikkausliiga joukkuetta sekä kakkosjoukkuetta ja Ilves ry junioritoimintaa. Osaltaan näillä eri sektoreille on myös yhteistoimintaa ja esimerkiksi omistuksia toisilta sektoreilta. Niklas-Salmisen esityksessä korostui myös IP- ja IPR-oikeuksien merkitys ja niiden suojaamiseen kiinnitetty huomio Ilveksen toiminnassa. Erityisesti jalkapallossa ja miksei osaltaan myös jääkiekossa myös kansainvälisyys korostuu, koska näissä lajeissa näkyvyyttä tulee jonkin verran myös globaalisti ja molemmissa lajeissa Ilves on osallistunut säännöllisesti myös euroturnauksiin. 

    Kokonaisuudessaan IP-päivä tarjosi kattavan ja mielenkiintoisen katsauksen ja tietopaketin IP- ja IPR-asioista sekä hyviä tapausesimerkkejä erilaisten urheiluun liittyen kaupallisten toimijoiden esitysten kautta. Myös osallistujia tapahtumaan saatiin hyvä määrä niin paikan päälle kuin verkossa. Kiitos vielä kaikille tapahtumaan osallistuneille!

    Kirjoittaja: Miikka Aaltonen

    Kuvat: (c) Patentti- ja rekisterihallitus PRH

  • Miten päästä alkuun rahoituksen hakemisessa innovaation kehitystyötä ja markkinoille pääsyä varten? 

    Miten päästä alkuun rahoituksen hakemisessa innovaation kehitystyötä ja markkinoille pääsyä varten? 

    Rahoituksen hakeminen keksijän ja innovaattorin näkökulmasta

    Tässä teema-artikkelissa käsittelemme rahoitusta ja sen hankintaa keksijän ja innovaattorin näkökulmasta. Asiantuntijana meillä on Ville Rokala, joka omaa runsaasti rahoitusalan kokemusta ja toimii Keksintösäätiöllä rahoitusasiantuntijana. Rahoituksen hakeminen ja sen saaminen on keskeistä niin keksinnön ja innovaation tuotekehityksen kuin myös markkinoinnin toteuttamisen kannalta. Tavoitteena tässä kehitystyössä johon rahoitusta tarvitaan on yleensä tuotteen tai palvelun markkinoille pääsy ja markkina-aseman vakiinnuttaminen. Innovaattoreiden onkin hyvä tuntea rahoituksen hakemisen polku sekä niitä rahoitustapoja, jotka sopivat heidän omaan innovaatioprojektiinsa. 

    Asiantuntijana Ville Rokala

    Ville Rokala on tehnyt rahoitukseen liittyvää työtä ennen Keksintösäätiölle rekrytoitumistaan pääosin ulkomaan markkinoilla. Rokala on opiskellut kansantaloustiedettä ja venäjän kieltä Helsingin yliopistossa ja tykkää vapaa-ajallaan harrastaa kuntosalilla käyntiä ja ohjelmointia. Työkseen hän on tehnyt pankkirahoitus hakemuksia isommalle ulkomaan markkinoilla toimivalle yritykselle ja nykyisessä työssään kkittynyt laatimaan rahoitukseen liittyvää materiaalia Keksintösäätiön omiin tarkoituksiin ja innovaattoreita tukemaan. Osaltaan Rokala on kehittämässä rahoitukseen liittyviä instrumentteja IdeaJalostamoon. Samalla hän on tutustunut myös niihin tarpeisiin  mitä innovaattorit ja keksijät kohtaavat rahoitusta hakiessaan. ‘’Isommalle yritykselle on ihan eri juttu lähteä hakemaan esimerkiksi pankkirahoitusta kun yksittäiselle keksijälle, jonka rahoituksen saaminen on usein enemmän julkisten toimijoiden varassa’’, Rokala toteaa. ‘’Erityisesti alueelliset Business organisaatiot kuten Business Helsinki tai Business Tampere ovat sellaisia toimijoita, johon kannattaa ottaa yhteyttä rahoituksen hakemisen alkuvaiheessa’’, Rokala ohjeistaa. Nämä organisaatiot myös tarjoavat itse erilaisia rahoituksia, jotka voivat sopia hyvin myös alkuvaiheen innovaattoreille. 

    Keksintösäätiö ja rahoitus

    Keksintösäätiö pystyi myös itse tarjoamaan rahoitusta alkuvaiheen innovaattoreille vuoteen 2012 saakka, mutta valtion rahoituksen loputtua Keksintösäätiön mahdollisuudet rahoituksen tarjoamiseen heikkenivät merkittävästi. Näin ollen Keksintösäätiö onkin panostanut muihin asioihin kun rahoituksen tarjoamiseen mutta pyrkii silti auttamaan keksijöitä esimerkiksi rahoituksen hakemisen ohjeistamisessa. Grafituki palvelun tiimoilta pystytään myös tukemaan esimerkiksi pitch videoiden tekemistä, mikä on tärkeä osa rahoitushakemusta. Monet keksijät ovat kritisoineet alkuvaiheen keksijöiden rahoituksen saamisen hankaluuksia Suomessa. Vaikka pitää paikkaansa ettei innovaatioiden rahoituksen saaminen eteenkin kehitystyön alkuvaiheessa ole usein helppoa hommaa niin kannattaa kuitenkin huomata, että julkista rahoitusta on kuitenkin jonkin verran tarjolla. Oman lisänsä rahoitus valikoimaan tuovat erilaiset innovaatiokilpailut kuten Keksintösäätiön satunnaisesti järjestettävä Apu+Raha-kilpailu sekä kumppaniorganisaatioiden kilpailut kuten ‘Satakunta Ideaa’ sekä ‘Kymenlaakson innovaatiokilpailu’. Keksintösäätiö jakoi syksyllä 2025 toteutetussa omassa Apu+Raha-innovaatiokilpailussaan 30 000 euroa alkuvaiheen sekä myös hieman pidemmälle edenneille keksijöille heidän innovaatioprojektiensa tukemiseen. 

    Seuraavassa kuvataan tiivistetystä rahoituksen hakemisen polkua ja niitä kohtia, joihin rahoituksen hakemisessa on syytä panostaa ja kiinnittää huomiota. 

    1. Selkeytä ideasi -> Kerro parilla lauseella, mikä ongelma ratkaistaan tällä keksinnöllä ja kuka siitä hyötyy? Koita myös arvioida ja tehdä tutkimusta, ns. uutuustutkimus, löytyykö vastaavanlaista keksintöä Suomesta tai muualta maailmasta. Arvioi myös sitä, kuinka toteuttamiskelpoinen tämä keksintö on ja millainen markkinapotentiaali sillä voisi olla.
    2. Keskustele asiantuntijan tai paikallisen business verkoston edustajan kanssa -> Keksintösäätiön nettisivut,  paikalliset kehitysyhtiöt (esim. Business Tampere, Business Helsinki). Näihin tahoihin voi ottaa yhteyttä ja niistä voi saada maksutonta konsultaatiota.   Myös Leader-hankkeet maaseudulla ja elinkeinotoimistot voivat tarjota tukea innovaattoreille. Nämä tahot tuntevat rahoitusalaa ja osaavat tukea usein myös alkuvaiheen keksijöitä rahoituspolulla alkuun pääsemisessä. 
    3. Selvitä onko idealle kysyntää markkinoilla. Keskustelu potentiaalisten asiakkaiden kanssa. Testauskäyttö. Markkinatutkimuksen tekeminen.  Maksaisivatko potentiaaliset asiakkaat tuotteestasi tai palvelustasi?
    4. IPR-asiat kuntoon. Tarkista suojaus -> voiko  tuotetta tai palvelua patentoida? Patentti vai hyödyllisyysmalli (jos tekninen ratkaisu on uusi ja keksinnöllinen). Tämä vaihe vaatii yleensä patenttiasiamiestä ja patenttitoimiston palvelun käyttöä. 
    5. Prototyyppi (jos sellaista ei vielä ole). Testikäytetään ja kerätään palautetta. Jos mahdollista rakentaa kevyt prototyyppi niin kynnys rakentaa ja aloittaa testaus on matalampi. Prototyypin ei tarvitse olla välttämättä valmis tuote. 
    6. Rahoitustarpeen arviointi. -> Mitä konkreettista syntyy rahoituksella? -> Kuinka paljon rahoitusta tarvitaan? -> Kuinka kauan kestää että tuote on markkinoilla tuottamassa? Rahoitushakemuksella on hyvä olla mahdollisimmat tarkat arvioit näistä seikoista. 
    7. Rahoituskanava: Elinvoimakeskus (yritystuet ja kehittämisrahoitus), Business Finland (innovaatio- ja kasvurahoitus), Leader-ryhmät (maaseutualueilla). Näiden selkeät esittelyt Keksintösäätiön ja Ideajalostamon nettisivuilla. Sitten kun alkaa olemaan projekti näin pitkällä niin kannattaa ottaa yhteyttä Elinvoimakeskukseen. Jos on suurempi alueellinen kehityshanke niin kannattaa ottaa yhteyttä myös Maakuntaliittoon ja kysellä rahoitusmahdollisuuksia.
    8. Pitch Deck: Pitch deckin ja lukujen pitää olla selkeitä rahoituksen hakemista ajatellen. Tässä vaiheessa tätä kohtaa varten alkaa olemaan jo hyvin materiaalia. 

    Mikä on Pitch Deck? 

    Pitch Deck (sijoittajaesitys) ‘’Pitchi’ on lyhyt, yleensä 10-15 minuutin mittainen esitys, jolla start-up yritykset esittelevät liikeideansa, tiiminsä ja kasvupotentiaalinsa sijoittajille. Sen tarkoituksena on herättää kiinnostus ja auttaa etenemään rahoitusneuvotteluissa. Hyvä ’pitch’ on selkeä, tarinallinen ja sisältää ongelman, ratkaisun sekä liiketoimintamallin. 

    Hyvään ‘pitchiin’ kuuluu myös vahva visuaalisuus; vähemmän tekstiä ja enemmän kuvia ja kaavioita. Myös tiiviys on plussaa. Kannattaa keskittyä olennaiseen, menemättä kovin tarkasti teknisiin yksityiskohtiin. On myös hyvä keskittyä tarinallisuuteen kertomalla vakuuttava ja kiinnostava tarina ongelmasta ja ratkaisusta. 

    ’Pitchiä’ käytetään pääasiassa sijoittajatapaamisissa ja sähköpostitse lähetettävänä esittelynä. Myös esimerkiksi innovaatiokilpailuissa ‘pitchin’ lisääminen hakemukseen on hyödyllistä ja tarkoituksenmukaista. 

    Tiivistelmä:

    Selkeytä idea, Alustava keskustelu asiantuntijoiden kanssa (Business Helsinki tms), Selvitä kysyntä ja tee markkinasuunnitelma, Mieti patentit ja suojaus (IPR-asiat), Prototyypin rakentaminen ja palautteen kerääminen, Rahoitustarpeen arviointi, ’Pitchin’ tekeminen, Rahoitushakemuksen tekeminen.

    Tekijät: Miikka Aaltonen ja Ville Rokala
    Kuvitus: Mia Savonen

  • Haku käynnissä: Rahoitusta innovatiivisiin STEM-aktiviteetteihin lapsille ja nuorille

    Haku käynnissä: Rahoitusta innovatiivisiin STEM-aktiviteetteihin lapsille ja nuorille

    Spanish team Granado, Sosa and Chimeno named People’s Choice winners for their invention of smart labels reducing food waste at the Young Inventors Prize 2025 ceremony in Reykjavik, Iceland on 18 June 2025. Copyright EPO.

    European Inventor Networkilla haku päällä

    European Patent Office:n perustama European Inventor Network kutsuu nyt mukaan inspiroivia toimijoita edistämään lasten ja nuorten kiinnostusta tiedettä, teknologiaa ja innovaatioita kohtaan.

    European inventor network on vuonna 2023 perustettu yhteisö, joka kokoaa yhteen yli 300 eurooppalaisen keksintöpalkinnon ja nuorten keksijöiden palkinnon finalistia sekä muita tieteen ja teknologian suunnannäyttäjiä. Nyt avautunut neljäs hakukierros tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden toteuttaa STEM-aiheisia projekteja kouluikäisille.

    Tukea rohkeille ideoille

    Haussa etsitään luovia ja innostavia ehdotuksia, jotka tuovat tieteen ja teknologian lähemmäs lapsia (6–12-vuotiaat) ja nuoria (13–17-vuotiaat). Toteutustapoja voivat olla esimerkiksi:

    • vuorovaikutteiset työpajat
    • käytännönläheiset kokeilut ja tekeminen
    • viihdyttävät esitykset
    • luovat oppimissessiot

    Aktiviteetteja voidaan järjestää kouluissa, laboratorioissa tai muissa oppimisympäristöissä.

    Rahoitusta jopa 6 000 euroa

    Valitut projektit voivat saada rahoitusta 2 000–6 000 euroa riippuen hankkeen vaikuttavuudesta ja laajuudesta. Lisäksi rahoituksen saajat liittyvät osaksi European Inventor Network -yhteisöä, mikä tarjoaa arvokkaita verkostoitumis- ja oppimismahdollisuuksia.

    Tärkeät päivämäärät

    • Hakuaika päättyy: 31.5.2026
    • Rahoituspäätökset: aikaisintaan syyskuussa 2026
    • Toteutusaika: 01.01.–31.12.2027

    Kannusta mukaan – levitetään yhdessä innostusta tieteeseen

    Hakua voivat tehdä yksityishenkilöt, ja järjestäjät toivovat laajaa näkyvyyttä mahdollisuudelle. Tavoitteena on sytyttää kipinä tieteeseen, teknologiaan ja innovaatioihin seuraavassa sukupolvessa.

    Tässä lisätietoa hakukriteereistä ja usein kysytyistä kysymyksistä sekä suora linkki hakulomakkeeseen

    Mariana Pérez (CO), Tomorrow Shaper of the Young Inventors Prize 2025
    A device to capture and clean air pollution, converting gasses into biodegradable polymers for eco-friendly products, invention of Mariana Pérez (CO), Tomorrow Shaper of the Young Inventors Prize 2025
  • Maailman luovuuden ja innovaatioiden päivä 21.4.2026

    Maailman luovuuden ja innovaatioiden päivä 21.4.2026

    YK-päivä, World Creation and Innovation Day, 21.4.2026

    World Creativity and Innovation Day

    Luovuudesta ei ole universaalia yhteistä näkemystä. Käsite on moninainen ja pitää sisällään useita näkökulmia aina taiteen eri ilmaisumuodoista ongelmanratkaisuun taloudellisen, sosiaalisen ja kestävän kehityksen kontekstissa. 

    YK nimesi 21. huhtikuuta maailman luovuuden ja innovoinnin päiväksi tavoitteenaan lisätä tietoisuutta luovuuden ja innovoinnin roolista inhimillisen kehityksen eri osa-alueilla. Taitoa ja uskallusta tarvitaan myös kestävän kehityksen Agenda 2030 -toimintaohjelman ja sen 17 kestävän kehityksen tavoitteen saavuttamiseksi ja maapallon elinvoimaisuuden säilyttämisen turvaamiseksi tulevaisuudessa. 

    Keksintösäätiö viettää päivää luovuuden ja innovatiivisuuden merkeissä.

    YK:n yleiskokouksen päätös, 1.5.2017, A/RES/71/284

    Teemapäivän kotisivu

    A person walking inside an inflatable sculpture designed to challenge people to think more creatively about how to make the work of the Human Rights Council understood and applied around the world.

    An inflatable sculpture by British artist Alan Parkinson at the United Nations office in Geneva is designed to challenge people to think more creatively about how to make the work of the Human Rights Council understood and applied around the world.

    Photo:UN/Jean Marc Ferré

  • Keksintösäätiö mukana DATASTEP-hankkeessa Uudellamaalla

    Keksintösäätiö mukana DATASTEP-hankkeessa Uudellamaalla

    Keksintösäätiö on mukana hankkeessa Datataloudesta kasvua Uudellamaalla (DATASTEP), jonka tavoitteena on vahvistaa pk-yritysten datatalousosaamista ja edistää datan hyödyntämistä liiketoiminnan kasvussa. Data on tiedon raaka-ainetta ja perusta josta jalostetaan ymmärrystä.

    Hanke toteutetaan ryhmähankkeena, jonka päätoteuttajana toimii Maanmittauslaitos. Mukana osatoteuttajina ovat Keksintösäätiön lisäksi Helsingin kaupunki, TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry sekä Yrkeshögskolan Arcada Ab.

    Hankkeessa rakennetaan Uudenmaan alueelle yhteistyöverkosto, joka tukee yrityksiä digitalisaation, datan ja tekoälyn hyödyntämisessä. Lisäksi yrityksille tarjotaan pääsy eurooppalaisiin testialustoihin ja asiantuntijapalveluihin. Hankkeen avulla pyritään samaan kilpailuetua datasta ja kansainvälistä kasvua. DATASTEP-hanke vauhdittaa Uudenmaan pk-yrityksiä. 

    Hanke toteutetaan Uudellamaalla vuosina 2026–2028.

    Tammikuussa 2026 käynnistynyt DATASTEP-hanke rakentaa Uudellemaalle vahvempaa datatalouden osaamista. Tavoitteena on auttaa alueen pk-yrityksiä hyödyntämään dataa, digitaalisia ratkaisuja ja uusia teknologioita kansainvälisen kasvun moottorina. Keksintösäätiö on mukana hankkeessa vahvistamassa innovaatiotukea ja tuomassa Ideajalostamo™-palvelunsa osaksi eurooppalaista osaamisverkostoa.

    Datan, tekoälyn ja eurooppalaisten data-avaruuksien hyödyntäminen on monessa suomalaisessa pk-yrityksessä vasta alkutekijöissään. Jotta Uusimaa pysyy kilpailukykyisenä ja houkuttelevana ympäristönä uusille innovaatioille, alueen yritykset tarvitsevat konkreettista tukea datalähtöisen liiketoiminnan kehittämiseen. Tähän haasteeseen vastaa DATASTEP – Datataloudesta kasvua Uudellamaalla -hanke.

    Hanke avaa yrityksille ovia niin kotimaisiin kuin eurooppalaisiin testi-infrastruktuureihin (kuten EDIH-verkosto, AI Factoryt ja TEF-testialustat), joissa uusia datalähtöisiä ratkaisuja voidaan turvallisesti kehittää ja testata. Samalla hankkeessa edistetään julkisen sektorin ja yritysten välistä yhteistyötä ekosysteemien ja verkostojen kautta.

    Keksintösäätiö on mukana rakentamassa tehokkaampaa innovaatiotukea

    Keksintösäätiö toimii DATASTEP-hankkeessa yhtenä osatoteuttajana, tuoden mukanaan vahvan asiantuntemuksensa keksintöjen ja innovaatioiden tukemisesta.

    Hankkeessa kehitämme erityisesti organisaatioiden valmiuksia tuottaa ja hyödyntää eurooppalaisten digitaalisten innovaatiokeskusten (EDIH) palveluita sekä Keksintösäätiön omia Ideajalostamo™-palveluja. Tavoitteena on luoda selkeä toimintamalli ja viitekehys, jonka avulla Uudenmaan innovaatiotukea ja TKI-palveluita (tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminta) tarjoavat organisaatiot voivat palvella asiakkaitaan nykyistä tehokkaammin ja laajemmin.

    Kun TKI-toimijoiden omat valmiudet arvioida yritysten datamaturiteettia ja tarjota niille oikeita työkaluja paranevat, hyötyy tästä koko alueen elinkeinoelämä. Yhdistämällä voimamme muiden alueellisten ja valtakunnallisten toimijoiden kanssa varmistamme, että dataan pohjautuvat ideat saavat parhaan mahdollisen tuen kehittyäkseen kansainvälisiksi menestystarinoiksi.

    Kenelle hanke on suunnattu?

    • Pk-yrityksille, jotka haluavat vauhdittaa kasvuaan ymmärtämällä datatalouden mahdollisuuksia, hyödyntämällä uusia teknologioita (esim. tekoäly ja IoT) ja testaamalla ratkaisujaan eurooppalaisissa testiympäristöissä.
    • TKI-toimijoille ja innovaatiotukiorganisaatioille, jotka haluavat tarjota asiakkailleen entistä vaikuttavampia palvelupolkuja ja kytkeytyä osaksi eurooppalaista osaamisverkostoa.

    Kaikki DATASTEP-hankkeessa syntyvät tulokset, oppaat ja toimintamallit ovat julkisia ja yleisesti hyödynnettävissä.

    Hankkeen perustiedot: DATASTEP – Datataloudesta kasvua Uudellamaalla

    • Toteutusaika: 1.1.2026 – 30.4.2028
    • Rahoitus: Hanketta osarahoittaa Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR). Rahoittavana viranomaisena toimii Uudenmaan liitto.
    • Toteuttajat: Hankkeen koordinaattorina toimii Maanmittauslaitos. Keksintösäätiö sr:n lisäksi osatoteuttajina ovat Helsingin kaupunki, TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry sekä Yrkeshögskolan Arcada Ab.

    Lisätietoja: Juhani Talvela Keksintösäätiön hallituksen puheenjohtaja puh. 050 62 471 juhani.talvela@keksintosaatio.fi

    https://www.keksintosaatio.fi/datastep/
    #datastep #datatalous #digitalisaatio #tekoäly #innovaatiot #pkyritykset #Uusimaa (edited)

  • Riina Rubinstein on luova innovaattori, jonka  Teamcare™-innovaatio tukee sote-palveluiden suunnittelua, toimeenpanoa, arviointia ja valvontaa asiakaslähtöisesti

    Riina Rubinstein on luova innovaattori, jonka  Teamcare™-innovaatio tukee sote-palveluiden suunnittelua, toimeenpanoa, arviointia ja valvontaa asiakaslähtöisesti

    Tällä kertaa meidän haastattelussa on useita innovaatiopalkintojakin voittanut Riina Rubinstein, jonka innovaatio Teamcare™ on herättänyt mielenkiintoa niin innovaatiokilpailujen tuomaristoissa, sosiaali- ja terveyspalveluiden hallinnossa kuin myös rahoittajien keskuudessa. Teamcare™ on Rubinsteinin keskeisin innovaatio ja se on Rubinsteinin kertoman mukaan ‘‘rakenteinen tietomalli ja toiminnanohjausjärjestelmä, jonka avulla oikea tieto, on oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Tietomalli on kehitetty alunperin sosiaali- ja terveydenhuollon tarpeisiin mutta sitä voi soveltaa hyvin myös muilla aloilla.”

    Helsingissä asuva, mutta aina välillä myös Raaseporin Fiskarsin luovassa yhteisössä majaileva, Riina Rubinstein kertoo olleensa aina innovaattori ja visionääri. ‘’Havainnoin ympäristöä ja teen ratkaisuja. Olen ratkaisukeskeinen henkilö. Ratkaisen myös teknisiä ongelmia’’, Rubinstein kertoo. ‘’Pidän itse merkittävimpinä asioina, ominaisuuksina ja yhdistävinä tekijöinä keksinnöilleni ja innovaatioilleni sitä, että ne ovat systeemisiä innovaatioita.’’ Rubinstein kuvailee kuinka ‘’yleensä asioita yritetään ratkaista pistemäisesti yhdestä suunnasta, kun taas omat innovaationi huomioivat koko systeemin ja ovat tehokkaampia ja ratkaisevat ongelmia paremmin kuin pistemäinen tai kahden näkökulman lähestyminen’’. Rubinstein kuvailee, että kyky keksiä ja innovoida uutta sekä ratkaista asioita ovat yhdistelmä luontaisia ominaispiirteitä, ammatillista osaamista, tutkimustietoa sekä elämänkokemusta. Rubinstein on aina pyrkinyt innovaatioillaan tuomaan myös laajempaa vaikutusta yhteiskuntaan. ‘’Toimimattomien asioiden ja yhteiskunnallisten ongelmien ratkaiseminen on minun juttuni’’, Rubinstein kiteyttää. Rubinstein on kasvanut idealistisessa ja yhteiskunnallisesti virittyneessä perheessä ja hänen geeneissään on myös maailmanparannus, joka tulee esiin Riinan keksinnöissä ja innovaatioissa. Rubinsteinilla on pitkä ja monipuolinen kokemus sote-alasta; tätä osaamista hän on päässyt osaltaan käyttämään myös Teamcaren suunnittelussa ja kehityksessä. Teamcare™-innovaation kehitystyö, Teamcare Oy:n toimitusjohtajana toimiminen ja asiantuntijatehtävät ovat hänen päätyönsä. Harrastuksekseen tämä luova innovaattori mainitsee jalkapallon pelaamisen yhteisöllisessä höntsyjoukkueessa. Myös argentiinalaisen tangon tanssiminen kuuluu harrastusten piiriin. Lisäksi luonto ja ihmiset ovat Riinalle tärkeitä.  

    Teamcare™ syntyi Rubinsteinin omasta negatiivisesta kokemuksesta liittyen sosiaalipalveluihin, kun hänen perheenjäsenensä joutui toimimattomien sosiaalipalveluiden piiriin. Tässä prosessissa Rubinstein joutui huomaamaan sosiaalipalveluiden puutteellisuuden ja järjestelmän toimimattomuuden. Vaikkakin Rubinsteinin perhe selvisi tilanteesta perheen oma-aloitteisen toiminnan johdosta tavallista paremmin, niin kokemuksesta Rubinsteinille jäi halua parantaa ja muuttaa sosiaali-alan systeemejä ja toimintamalleja oikeudenmukaisemmiksi, asiakasjohtoisemmiksi ja turvallisemmiksi. Sosiaalipalveluiden prosessin kanssa tekemisiin joutuessaan Rubinstein joutui huomaamaan kuinka sosiaalipalvelut olivat se verkoston ja toiminnan heikoin lenkki. Sosiaalipalveluiden prosessien hallinta oli varsin huonolla tasolla tai sellaista ei ollut ollenkaan. Näiden huonojen kokemusten johdosta Rubinstein ryhtyi kehittämään tapaa ohjata ja hallita systeemisesti sote-palvelujärjestelmän prosesseja. Viisivuotisen tutki- ja kehitä vaiheen tuloksena syntyi rakenteinen tietomalli, joka ottaa haltuun systeemisesti koko sote-prosessin suunnittelun, toteutuksen, arvioinnin ja valvonnan. Rubinstein kertoo, että mitä enemmän hän tuli asiantuntijaksi sote-palveluissa työn, omakohtaisen kokemuksen ja tutkimustyön kautta, sitä vahvemmaksi tuli hänen halunsa ratkaista sote-palveluiden ongelmia. Rubinsteinilta löytyy sote-alalta sekä ammatillista- että kokemusasiantuntijuutta.  

    ‘’Se, että jokin keksintö tai innovaatio tulee lopulta ihmisten käyttöön ja markkinoille, vaatii käsittämättömän paljon työtä ja omistautumista keksijältä. Jos tiedät keksineesi jotain, joka voi auttaa lukuisia huonossa asemassa olevia ihmisiä, teet kaikkesi sen eteen’’, Rubinstein painottaa. Osansa keksijän työkuormaan tuo myös IPR-asioiden hoitaminen sekä rahoituksen hankkiminen. IPR-asioiden hoidossa Rubinstein sanoo käyttäneensä patenttiasiamiestä. Rahoitus ei ole monien muiden start up-yritysten tapaan ollut hankalaa, vaan Teamcare Oy on saanut Rubinteinin kertoman mukaan helposti julkista rahoitusta ja on kiinnostanut kovasti myös yksityisiä rahoittajia. ‘’Näkisin, että Teamcare on rahoittajien lempilapsi, koska se tehostaa kriisissä olevan sote-alan tuotantoa innovatiivisella tavalla. Se on sosiaalinen innovaatio, naiskeksijän kehittämä, se edistää sote-alan digitalisaatiota ja on täydellinen alusta AI:lle.’’ Rahoitusten saantia on Rubinsteinin mielestä myös osaltaan auttanut Teamcare™-innovaation saamat julkiset tunnustukset, ehkä keskeisimpänä Keksintösäätiön Apu+Raha-kilpailu, jossa hänen innovaatiokilpailuehdotus kuului voittajien joukkoon. Tämä on sellainen tunnustus, jota Rubinstein arvostaa. Myös Lontoossa pokattu Globalwiin naisinnovaatiokilpailun voitto on tuonut arvostusta ja näkyvyyttä hänen innovaatiolleen. Lontoon reissu toi myös uusia kansainvälisiä kontakteja ja herätti kiinnostusta ulkomaisten rahoittajien ja yhteistyökumppaneiden parissa. Tältä reissulta jäi myös käteen ymmärrys siitä potentiaalista mikä Teamcarella on ulkomailla. Innovaatiokehityksen edetessä Teamcarella on hyvät mahdollisuudet laajentua myös kansainvälisille markkinoille. Rubinstein on tutkinut laajasti tiedonmuodostukseen ja päätöksentekoon liittyviä aiheita eri toimijoiden näkökulmista. Teamcaren tiimoilta on tullut ”kutsuja” väitöskirjatutkimuksiinkin, mutta yritystoiminta on toistaiseksi pitänyt hänet kiireisenä eikä tutkimustyölle ole liiennyt juurikaan aikaa.  

    Teamcare™ on rakenteinen tietomalli ja toiminnanohjausjärjestelmä, joka on kehitetty omien kokemusten ja tutkimustiedon pohjalta sosiaali- ja terveydenhuollon palveluihin, mutta se soveltuu laajalti myös muille aloille. Teamcaren ydin perustuu rakenteiseen tietomalliin. Kyseessä on alusta, joka voidaan integroida samanaikaisesti useisiin eri tietojärjestelmiin ja joka tuottaa kulloisenkin tarpeen mukaisia käyttöliittymiä. Teamcare mahdollistaa monialaisen yhteistyön ja asiakaslähtöisen palveluiden suunnittelun ja toteutuksen. Toisin kuin monet muut sote-alan järjestelmät, Teamcare™ lähtee liikkeelle asiakkaan näkökulmasta ja hänen tarpeidensa sekä olemassa olevien resurssiensa tunnistamisesta. Järjestelmä hyödyntää roolipohjaista lähestymistapaa, jossa eri käyttäjille voidaan kohdentaa heidän tehtäviensä kannalta olennaista tietoa. Käyttäjinä voivat toimia esimerkiksi asiakkaat, ammattilaiset, viranomaiset sekä asiakkaan lähipiiri. Tämä tukee sekä toiminnan sujuvuutta että tietoturvaa.

    Teamcare™ tukee lainmukaista toimintaa ja auttaa tekemään palveluiden vaikuttavuutta näkyväksi. Järjestelmä kokoaa eri toimijoiden tuottamaa tietoa yhteen ja tukee kokonaisuuden hallintaa. Teamcare™ on kehitysvaiheessa, ja siitä on käynnissä useita pilotteja. Tavoitteena on saavuttaa MVP-vaihe, jossa järjestelmän keskeiset toiminnot ovat käytettävissä. “Teamcaressa asiakas on tärkein käyttäjä. Keskeistä ja merkittävää on myös se, että palvelutuotantoa ohjataan asiakkaalle laadukkaasti ja turvallisesti”, Rubinstein korostaa.

    Keksinnöllisyys on tärkeässä asemassa Teamcare™-innovaatiossa. Keksinnöllisyyden voi sanoa Teamcaren kohdalla muodostuvan kolmesta kohdasta. Ensinnäkin tarve saada prosessi hallintaan ja vahvasti ohjatuksi, suunnitelluksi, toteutetuksi, arvioiduksi ja valvotuksi ovat keskiössä. Toinen kohta sisältää kaikille toimijoille yhtenäisen digitaalisen prosessikartan luomisen. Tällä tavoin saadaan kiinni prosessista ja saadaan prosessia haltuun ja sitä voidaan ohjata. Kolmas kohta liittyy Teamcaren liittämiseen asiakassuunnitelmaan. Teamcaressa on ainutlaatuista myös se, että asiakas pääsee itse vaikuttamaan prosessiin ja hänen kommenttinsa ja näkemyksensä tulee myös asiantuntijoille nähtäväksi. Euroopan Unionin Women TechEu -rahoitushaussa Teamcare sai tunnustusta myös Deeptechinä, eli syväteknologiana, jonka liiketoiminta perustuu tieteellisiin läpimurtoihin, merkittävään tutkimus- ja kehitystyöhön (t&k) sekä uusien mullistavien ratkaisujen kaupallistamiseen. ”Samassa arviossa Teamcarea kuvattiin innovatiiviseksi eetokseksi, jolla on potentiaalia muuttaa koko Euroopan tapaa järjestää ja saavuttaa sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut.”

    Toimittaja: Miikka Aaltonen

    Kuvitus: Mia Savonen

    Kuva: Riina Rubinstein

    Lisätietoja:

    www.teamcare.fi

  • Juha Starck – Elämäntapakeksijä

    Juha Starck – Elämäntapakeksijä

    Juha Starck on keksijä, jolle ideointi on jatkuva tapa toimia arjessa. Hänen uransa keksijänä ja yrittäjänä kertoo oma-aloitteisuudesta ja halusta viedä ideat käytäntöön asti.

    Starckin mielestä yrittäjyys on vahvassa roolissa keksintöjen kaupallistamisessa. Hänen oman kokemuksensa mukaan tuotteiden vieminen markkinoille on yleensä tarkoittanut yrityksen perustamista ja sen liiketoiminnan rakentamista alusta asti.

    Yksi Starckin tunnetuimmista keksinnöistään on Happibuusteri, jonka hän kehitti ja toi itse markkinoille. Toinen merkittävä keksintö on Seat Guard -mikrotauottaja, joka on myös Suomen lisäksi saanut jalansijaa Ruotsista. Hänen innovaationsa ovat saaneet myös kansainvälistä tunnustusta erilaisissa kilpailuissa. Happibuusteri levisi Baltian maihin myös oma-aloitteisesti muiden toimijoiden kautta.

    Keksintöjen kaupallistaminen ei ole Starckin mukaan kuitenkaan yksinkertainen prosessi. Starck kuvaa jälleenmyyjien usein seuraavan tuotteen menestystä ennen kuin he laajemmin sitoutuvat siihen. Tästä johtuen kaupallistumisen alkuprosessi on erityisen haastava, sillä keksijän itse pitää osoittaa tuotteensa toimivuus markkinoilla.

    Starck on siirtänyt painopistettään yhä enemmän palveluinnovaatioihin. Hänen kehittämänsä Pikanouto.fi yhdistää muuttopalvelut sekä tavaroiden noudon uudella tavalla, ja Starck korostaa erityisesti palvelun helppokäyttöisyyttä ja hinnoittelun läpinäkyvyyttä.

    Uusimpana palveluhankkeenaan Starck on kehittämässä globaalisti käytettävää työkalupalkkiin asennettavaa palvelua. Tähän liittyvä brändi, domain ja yhteistyökumppanit ovat jo valmiina ja sen seuraava vaihe onkin markkinointi ja mahdollisten sijoittajien mukaan saaminen.

    Monipuolinen tekeminen on Starckin mukaan hyvin olennainen osa hyvää innovointia, ja hän elää myös sen mukaan. Hän on julkaissut kymmeniä e-kirjoja, tehnyt musiikkia ja työskennellyt myös kryptovaluuttojen kanssa. Hän kertoo eri alojen synnyttävän uusia näkökulmia ja avaavan uusia mahdollisuuksia. Starckin kokemuksen mukaan yrittäjyys ja keksijyys kulkevat yleensä käsi kädessä. Molemmat eivät ole vain pelkkä idea vaan myös sen käytännön toteutusta, jatkuvaa oppimista ja kuinka navigoida maailmanmarkkinoilla.